1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Laskuvarjohyppääjän esikoishyppy meni puihin Oulussa

Puun oksiin sotkeutunut hyppääjä pelastettiin noin 10 metrin korkeudesta Pappilantien varrelta.

Laskuvarjohyppääjän ensimmäinen itsenäinen hyppy osui harhaan Oulussa lauantaina puolenpäivän aikaan. Hyppääjä harhautui kohteestaan noin 500 metrin verran ja osui puun latvaan Pappilantien varren taajama-alueella.

Noin 10 metrin korkeuteen puun oksiin sotkeutunut hyppääjä pelastettiin pinteestään nostolavalla noin puoli tuntia sen jälkeen, kun pelastuslaitos oli saanut tapauksesta hälytyksen.

Pelastuslaitoksen mukaan sääolosuhteet olivat hyvät hypyn aikana. Yksin hypännyttä harrastajaa opasti radiopuhelimitse tämän opettaja.