1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Sinnemäki vapauttaisi Malmin lentokentän asuinrakentamiselle

Vihreiden kansanedustajan Anni Sinnemäen mukaan Malmin lentokentän rakentamisessa tulee kuitenkin ottaa huomioon alueen luontoarvot.

Anni Sinnemäki Kuva: Yle

Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Anni Sinnemäki vapauttaisi Malmin lentokentän asuinrakentamiselle. Sinnemäen mukaan Helsinki tarvitsee lisää asuntoja ja järkevintä niiden rakentaminen olisi Malmin lentokentälle.

– Meidän täytyy ajatella kokonaisuutta. Malmi on alue, joka sijaitsee liikenteellisesti hirveän hyvällä alueella. Meillä on samaan aikaan keskustelua siitä, että rakennetaanko Helsingissä esimerkiksi Vartiosaaren alue, joka myös on täynnä korvaamattoman arvokkaita luontoarvoja ja joka on kokonaan koskematon ja todella hankalien yhteyksien päässä, Sinnemäki sanoo.

– Meidän täytyy löytää joitain alueita joka tapauksessa joihin rakennetaan. Ja Malmille rakentaminen on mielestäni perustellumpaa kuin joillekin muille arvokkaille alueille.

Sinnemäen mukaan alueen luontoarvoja tulisi kuitenkin vaalia kaavoituksessa. Lentokentän kupeessa on havaittu pesivän esimerkiksi useita uhanalaisia lintuja.

– Itse haluan uskoa siihen, että sellaisessakin tilanteessa, jossa se alue kaavoitetaan asuntorakentamiselle niin ainakin osittain näitä arvoja täytyy voida suojella.