1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sote-uudistus

Sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori: Päätösvalta sote-mallissa suurille kuntayhtymille

Vaasan yliopiston professori Pirkko Vartiaisen mukaan opposition mukanaolo päätöksenteossa on Suomessa poikkeuksellista, mutta juuri sellaista, mitä vaikeissa ratkaisuissa pitäisi olla. Vartiainen arvioi, että päätösvalta uudessa sote-mallissa siirtyy suurille kuntayhtymille.

sote-uudistus
Professori Pirkko Vartiainen.
Yle

Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori Pirkko Vartiaisen mukaan on tärkeää, että nyt tehdyllä sote-ratkaisulla jatketaan eteenpäin, vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään.

– Tärkeintä on, että nyt päästään eteenpäin, vaikkei oltaisi ihan tyytyväisiä. Epäilemättä kukaan ei ole täydellisen tyytyväinen, mutta tällä on hyvä jatkaa, Vartiainen toteaa.

Hän on erityisen iloinen opposition mukanaolosta päätöksenteossa.

– Tämä on juuri sellaista, mitä täytyisi olla. Että myös poliitikot, silloin kun on vaikeita maata koskevia ratkaisuja, ajattelevina viisaina ihmisinä kokoontuvat yhteen ja unohtavat hetkeksi poliittisen taustansa, Vartiainen hehkuttaa.

Suuret kuntayhtymät jatkossa?

Suuri osa päätösvallasta tulee Vartiaisen mukaan siirtymään uusille sote-alueille.

– Koska tulee näin pieni määrä vastuussa olevia, siinä ilman muuta käy niin. Tulee yksi iso kuntayhtymä esimerkiksi Turun erityisvastuualueelle, johon Vaasakin kuuluu, ja se merkitsee sitä että suuri osa päätösvaltaa siirtyy sille tulevalle uudelle kuntayhtymälle, Vartiainen pohtii.

Uudistuksessa nykyiset parisataa sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaavaa organisaatiota vähenevät viiteen. Ratkaisemattomia kysymyksiä on Vartiaisen mukaan monia.

– Miten esimerkiksi nykyisten sairaanhoitopiirien infrat ja osaaminen sisällytetään tähän uuteen malliin. Se mietityttää ehkä kuitenkin eniten, millä tavalla voidaan taata että kaikki kuntalaiset, pienten kuntien edustajat, reuna-alueiden edustajat tuntevat olevansa osa tätä ja pystyvät vaikuttamaan tämän uuden kuntayhtymän toimintaan, Vartiainen summaa.

Lue seuraavaksi