35 maata sopi Haagissa kiristävänsä ydinturvallisuutta

Asiantuntijat haluavat laajemman maajoukon osallistuvan aloitteeseen. Erityisesti Neuvostoliiton aikaista ydinasearsenaalia hallussaan pitävä Venäjä halutaan mukaan sopimukseen.

Ulkomaat
Angela Merkel, Sauli Niinistö.
EPA/BART MAAT

Alankomaiden Haagissa järjestetyssä ydinturvallisuuskokouksessa 35 maata on luvannut sisällyttää kansainväliset ydinturvallisuutta koskevat ohjeet omiin kansallisiin lakeihinsa. Esimerkiksi Venäjä ei ole mukana sopimuksessa.

Asiantuntijoiden mukaan sopimus on kaksipäiväisen kokouksen suurin saavutus.

Kokouksen isäntämaan Alankomaiden sekä Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean ajama aloite sitouttaa allekirjoittajamaat avaamaan omat ydinturvallisuuteen liittyvä menettelytapansa riippumattomalle tarkastelulle.

Suomi on yksi sopimuksen allekirjoittajamaista. Kaikki osallistujamaat voi katsoa täältä (siirryt toiseen palveluun).

Tarkoituksena estää ydinmateriaalin päätyminen terroristeille

Sopimuksen allekirjoittajamaat sitoutuvat täyttämään tai ylittämään Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n ohjeissa määritellyt ydinmateriaalien turvallista säilytystä koskevat standardit.

Kyseessä on askel kohti yleistä kansainvälistä laillisuuskehystä, joka on suunniteltu estämään terroristeja pääsemästä käsiksi ydinmateriaaleihin.

Asiantuntijat kuitenkin haluavat laajemman maajoukon osallistuvan aloitteeseen. Erityisesti Neuvostoliiton aikaista ydinasearsenaalia hallussaan pitävä Venäjä halutaan mukaan sopimukseen.

– Meidän täytyy saada loputkin kokouksen osallistujamaista, ja erityisesti Venäjä, liittymään sopimukseen, sanoo kalifornialaisen James Martin Center for Nonproliferation Studies -tutkimuskeskuksen asiantuntija Miles Pomper.

Korkeasti rikastetun uraanin varastoja pienennettävä

Uutistoimisto AFP:n käsiinsä saaman kokouksen lopullisen julkilausuman luonnoksen mukaan sopimukseen osallistuvat maat pyrkivät vähentämään korkearikasteisen uraanin varastojaan ja muuntamaan ne turvallisemmaksi matalarikasteiseksi uraaniksi.

Korkearikasteista uraania voidaan käyttää ydinaseiden valmistamiseen.

Haagin ydinturvallisuuskokoukseen osallistui edustajia 53 maasta.

Lähteet: AFP, AP