Tekstiviesti Hurstille: "Pitääkö mun tappaa itteni?"

Ruokajonoissa eletään järkyttäviä ihmiskohtaloita. Kysymys ei ole pelkästä rahasta, vaan köyhyys menee syvälle sieluun. Veikon Valintaa johtava Heikki Hursti lähettää Arkadianmäelle terveisiä: "Menkää itseenne ja miettikää, jos olisitte samassa tilanteessa kuin nämä ihmiset täällä, niin jaksaisitteko?"

Heikki Hursti

On perjantaiaamu Helsingin Kalliossa. Taivaalta sataa räntää. Kello lähestyy puolta kymmentä ja Hurstin Valinnan edessä ruokajono pitenee.

– Odotamme 2 600:aa tulijaa. Olemme ostaneet lahjoitusvaroilla vähän tavallista enemmän jaettavaa tähän jakoon. Lisäksi olemme saaneet lahjoituksina mm. kaurahiutaleita, muroja, jogurttia, leipää ja pesuaineita. Hakijat saavat mukaansa mukavan pussukan.

– Aloin tehdä tätä työtä, kun isäni kuoli. Tuolloin vuonna 2005 täällä oli jonossa 300 ihmistä. Nyt meillä on maksimissaan ollut yhtenä päivänä peräti 3 420 ruoanhakijaa. Se on valtava määrä ihmisiä. Kyllä siinä pääministeri Kataisen ostovoima loppuu aika nopeasti, naurahtaa Heikki Hursti.

Ruokajono on läpileikkaus yhteiskunnastamme. Jonottajina on nuoria, maahanmuuttajia, työikäisiä, vanhuksia, töissä käyviä ja heitä kaikkia yhdistää rahanpuute. Syitä on paljon: työttömyys, pieni palkka, toimeentulotuen tai kansaneläkkeen riittämättömyys, kohtuuton vuokra, sairaus, kalliit lääkkeet…

Heikki Hursti jakaa ruokaa vähäosaisille. Kuva: Yle Jaani Lampinen

Heikki Hurstin silmistä valuvat kyyneleet, kun hän kertoo ihmisiltä saamistaan tekstiviesteistä. Synkimmissä viesteissä ihmiset kertovat: "En jaksa enää, pitääkö mun tappaa itteni?"

– Eihän näin kaikki ajattele, mutta näitä viestejä tulee. Ja kun on yksikin tällainen ihmiskohtalo, niin mielestäni se on liikaa.

– Monet käyvät sosiaalivirastossa ja heille sanotaan, että me ei voida enempää tehdä, sinun pitää näillä pärjätä. Kun taskut ovat tyhjät ja jääkaappi on tyhjä, niin miten siinä voi pärjätä, kysyy Hursti.

Tunnekuohuja

Hiljainen jono kiertää ruokalaatikolta toiselle. Heikki Hursti on tänään jakamassa pullaa. Ruokajonoa seuratessaan Heikki Hurstin mieleen nousevat monet tunteet ja muistot.

– Pistää välillä vihaksi tuonne Arkadianmäen suuntaan. Onko taloudellinen tilanne todella niin toivoton, ettei näitä ihmisiä voitaisi  paremmin auttaa ja tällaisia ruokajonoa ei enää tarvittaisi? Rahaa varmasti löytyy, jos on vain tahtoa ja halua.

– Perheet herättävät muistoja omasta lapsuudestani. Vanhemmillani oli silloin varat vähissä ja isälläni oli alkoholiongelma. Ruokaa jouduttiin välillä varastamaan tai pyytämään voileipiä kavereitten äideiltä.

– Sääliksi käy ensikertalaisia, jotka purskahtavat itkuun tänne tullessaan. Heistä on nöyryyttävää hakea meiltä ruokaa, mutta kun on pakko, niin minkäs teet.

– Monenlaisia tunteita tulee päivän mittaan pintaan. Se on kaiketi ihan luonnollista, mutta en tiedä, kuinka terveellistä pidemmän päälle, nauraa Hursti.     

Kun ihminen joutuu vaikeuksiin ja lähtee hakemaan avustuksia, hän törmää byrokratian hitaisiin rattaisiin. Saattaa mennä jopa puoli vuotta, ennen kuin hätää kärsivä saa ensimmäiset tuet. Odotus on hakijalle todella raskasta aikaa ja hyvin usein odottaessa ongelmat vain syvenevät.

– Jokaisessa kaupungissa ja kunnassa pitäisi olla hätärahakassa. Kun ihmiselle tulee äkkinäinen tilanne, hän saisi kassasta rahaa akuuttiin ongelmaansa. Kun asiat alkavat luistaa, tuki voitaisiin vaikka periä takaisin.

– Hallituksen pitää kantaa vastuu tekemisistään eikä heittää vastuuta muiden niskaan kannettavaksi. Jos hallitus hoitaa taloutemme huonosti, sen on oltava siitä vastuussa. Otetaan vaikka ministereitten perstaskuista rahat, mutta pitää olla sanojensa mittainen mies, jyrähtää Heikki Hursti.

Lisää aiheesta Ajankohtaisessa kakkosessa tiistaina TV2:ssa klo 21:00