Kaikki talviolympialaisista!

Kehysriihi lämpenee taas illalla Säätytalolla - kiistaa lapsilisistä ja verotuksesta

Kiistaa on ollut muun muassa lapsilisien mahdollisista leikkauksista ja suurituloisten verotuksesta.

Kotimaa

Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat yrittäneet löytää sopua uusista säästöistä koko päivän jatkuneissa neuvotteluissa.

Pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa päivällä käytyjen neuvottelujen edistymisestä ei ole kerrottu julkisuuteen. Kiistaa on ollut muun muassa lapsilisien mahdollisista leikkauksista ja suurituloisten verotuksesta.

Sekstetti jatkoi Kesärannassa neuvottelujaan noin kello 17:ään asti. Parhaillaan hallituspuolueiden puheenjohtajat tapaavat ryhmiään.

Kehysriihi jatkuu Säätytalolla taas kello 19.

Hallitus on säästänyt jo viisi miljardia, ja ensi vuodelle on tarkoitus löytää puolentoista miljardin euron lisäsäästöt.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi myöhään maanantai-iltana, että säästöistä päättäminen on vaikeaa, koska säästöjen mittaluokka on niin suuri. Kataisen mukaan ideologiset erot puolueiden välillä ovat nousseet esiin.

Keskusteluissa ovat olleet esillä muun muassa arvonlisäveron mahdollinen korotus sekä lapsilisien ja työmatkojen verovähennysoikeuden mahdolliset leikkaukset.