Ruotsin äärioikeistolaisille vankeustuomioita joulukuisesta hyökkäyksestä

Hyökkäyksestä rasisminvastaiseen mielenosoitukseen tuomittiin kaikkiaan seitsemän äärioikeistolaista, joista kolme täysi-ikäistä sai vankeustuomion.

Ulkomaat

Ruotsissa on tuomittu seitsemän äärioikeistolaista hyökkäyksestä rasisminvastaiseen mielenosoitukseen joulukuussa Tukholman Kärrtorpissa. Kolmelle tuomituista langetettiin vankeustuomiot väkivaltaisesta mellakoinnista.

Äärioikeistolaisen Ruotsin vastarintaliikkeen 29-vuotias Tukholman-johtaja tuomittiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen. Kaksi 24-vuotiasta sai puolen vuoden vankeustuomion. Yksi heitä tuomittiin myös aselakien rikkomisesta.

Kolme alle 18-vuotiasta tuomittiin nuorisopalveluun ja yksi teini-ikäinen määrättiin nuorisokotiin. Lisäksi tuomituille määrättiin sakkoja.

Joukko sai syytteet viime joulukuun 15. päivä tehdystä hyökkäyksestä Kärrtorpissa. Kymmeniä äärioikeistolaisia hyökkäsi rasisminvastaiseen mielenosoitukseen, johon osallistui satoja ihmisiä.

Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjät heittelivät pulloja, kiviä ja paukkupommeja. Sadat mielenosoittajat pakeniva, mutta osa jäi paikalle ja otti yhteen hyökkääjien kanssa. Useita ihmisiä loukkaantui.

Syytettyjen mukaan kyseessä oli vastamielenosoitus ja he toimivat itsepuolustukseksi. Oikeus kuitenkin totesi, että äärioikeistolaiset hyökkäsivät ensin, Ruotsin televisio kertoo.

Hyökkäyksen jälkeen poliisi pidätti noin 30 Ruotsin vastarintaliikkeen jäsentä. Tutkimukset ovat edelleen käynnissä ja uusia tuomioita voi tulla, syyttäjä sanoo.

Lähteet: Yle Uutiset, AFP