Kristiinankaupungin uusi rautatiesilta rakennetaan alkuperäiseen malliin

Jo useita vuosikymmeniä puhuttanut Kristiinankaupungin yli 100 vuotta vanha silta puretaan. Kaupunkilaiset saivat tahtonsa läpi, kun tilalle rakennetaan alkuperäisen sillan kopio, eikä betonista valtatiesiltaa.

Kristiinankaupunki
Rautatiesilta.
Rautatiesilta on rakennettu v. 1910-11.Yle/Merja Siirilä

Kristiinankaupungissa alettiin jo 1980-luvulla puhua vanhan rautatiesillan purkamisesta. 2000-luvulla on tehty tarkempia suunnitelmia purusta ja tilalle suunniteltiin tavallista betonisiltaa.

– Siihen olisi tullut tavallinen betonisilta joka olisi pudottanut sillan korkeuden noin kaksi metriä, ulkonäkö olisi ollut kuin moottoritiesilta, kertoo Kristiinaseuran edustaja Jarkko Ikkelä-Koski.

Tätä kaupunkilaiset eivät sulattaneet. Sillalle haettiin suojelua ja sen puolesta puuhattiin kansanäänestystäkin. Lopulta päästiin yllättäen kompromissiratkaisuun.

– Kävi niin, että saimme soiton että liikennevirasto on myöntänyt rahaa siltaan. Se yllätti meidät täysin, Ikkelä-Koski iloitsee.

Vanhaa siltaa ei voi enää korjata, mutta miljoonan euron rahoituksella tilalle saadaan vanhan sillan kopio. Tämä ratkaisu tyydyttää Ikkelä-Kosken mukaan kaupunkilaisia.

Jarkko Ikkelä-Koski esittelee Kristiinankaupungin rautatiesillan vaiheista tehtyä kalenteria.
Jarkko Ikkelä-Koski esittelee Kristiinankaupungin rautatiesillan vaiheista tehtyä kalenteria.Yle/Merja Siirilä.

– Ei rakenneta valtatiesiltaa, vaan kopio siitä yli 100-vuotiaasta sillasta mikä tällä hetkellä on. Tielinjaus ja tien korkeus säilyvät, Ikkelä-Koski kertoo. Erityisesti nimittäin kannettiin huolta sisääntulosta kaupunkiin, koska nykyinen sillankorkeus avaa näkymän kuin tarjottimella.

Vanhan sillan purkaminen aloitetaan keväällä heti kun routa antaa myöden. Uuden sillan on tarkoitus olla valmis jo ensi syksynä.