yle.fi-etusivu

Sarjakuva-Finlandia Ville Rannan tarinalle herätysliikkeen johtajasta

Sarjakuva-Finlandian valitsijan, ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin mielestä Ville Rannan albumin jokainen kuva sopisi tauluksi seinälle. Palkintopuheessaan Ranta arvosteli sarjakuvan aliarvioimista taidemuotona.

Kotimaa
Ville Ranta
Sarjakuvataiteilija Ville Rannan paitaa koristi röyhelö. Vierellä kumppani Rebekka Naatus. Tiina Jutila / Yle

Vuoden 2014 Sarjakuva-Finlandian on saanut Ville Ranta. Voittajan valitsi Tampere Filharmonian taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Ranta sai tunnustuspalkinnon sarjakuva-albumista Kyllä eikä ei.

Rouvalin mukaan Rannan tarina körttiläisen herätysliikkeen johtajasta Paavo Ruotsalaisesta on omaperäinen 1800-luvulle sijoittuva, harvinainen aihe.

– Ville Rannan kirja on taideteos itsessään. Voisin ottaa minkä tahansa kuvan seinälleni taulun sijasta. Niin upeasti piirrettyjä kuvia ne ovat, Rouvali sanoo.

Ranta puolusti sarjakuvaa taiteenlajina

Palkintopuheessaan Ranta arvosteli sarjakuvan aliarvioimista taidemuotona.

– Lukeva yleisö ei suostu ennakkoluulojensa vuoksi koskemaan sarjakuvaan ollenkaan. Onhan kulttuuripuheessa sellainen adjektiivi kuin sarjakuvamainen, mikä tarkoittaa suunnilleen samaa kuin lapsellinen, Ranta sanoi perjantaina palkinnonjakotilaisuudessa Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla.

Myös sarjakuvaharrastajat saivat osansa Rannan kritiikistä.

– Sarjakuva taiteenlajina ei tule minun elinaikanani pääsemään eroon siitä leimasta, että se on murrosikäisille pojille ja tai henkisesti heidän tasoisilleen tarkoitettua viihdykettä. Ja syynä on se, että sarjakuvaharrastajien aktiivisin ydin on jengiä, joka ei suvaitse sarjakuvaa, joka ei sellaista ole, Ranta sanoi.

Rannan tuotantoa käännetty monelle kielelle

Ville Ranta on syntynyt vuonna 1978 ja on Suomen tunnetuimpia ja palkituimpia sarjakuvantekijöitä. Rannan teoksia on käännetty muun muassa ranskaksi, saksaksi, ruotsiksi ja puolaksi.

Parhaiten Ranta tunnetaan sanoma- ja aikakauslehtien lyhyistä ja kantaaottavista sarjakuvista ja pilapiirroksista.

Sarjakuva-Finlandia myönnetään vuosittain kotimaiselle tekijälle ansiokkaasta sarjakuva-albumista. Palkinto perustettiin vuonna 2007. Palkintosumma on 5 000 euroa.

Vuonna 2014 ehdolla oli 71 sarjakuva-albumia, joista nelihenkinen esiraati valitsi 10 finalistia.