Taina Semi: Vuodeosaston vanhukset veivät sydämeni

"Itkin ensimmäisen päivän jälkeen torin reunalla varmana siitä, että vanhustyö ei ole minua varten. Osastolla sikiöasennossa makaavat vanhukset järkyttivät suuresti. Kolmen viikon kuluttua harjoittelun päätyttyä itkin, kun jakso päättyi. Vuodeosaston vanhukset olivat vieneet sydämeni."

Kotimaa
Taina Semi.
Taina SemiYle

Minulla on jo vuosia ollut arvomottona Dostojevskin ajatus: ”Ihminen on salaisuus, mitä enemmän käytän aikaani tuon salaisuuden tutkimiseen, en ole käyttänyt aikaani hukkaan.”

Ajauduin aikoinani puolivahingossa Mikkelin sairaanhoito-oppilaitokseen apuhoitajakurssille, ja muistan ensimmäisen harjoittelupaikkani kaupungin vuodeosastolla.

Itkin ensimmäisen päivän jälkeen torin reunalla varmana siitä, että vanhustyö ei ole minua varten. Osastolla sikiöasennossa makaavat vanhukset järkyttivät suuresti. Elettiin 1980-luvun alkua.

Kolmen viikon kuluttua harjoittelun päätyttyä itkin, kun jakso päättyi. Vuodeosaston vanhukset olivat vieneet sydämeni.

Tästä episodista alkanut matka on innostanut minua tutkimaan ja kehittämään omia työtapoja Dostojevskin ajatuksen innoittamana. Urani kulki pitkän rupeaman kunnallisella puolella perushoitajana vuodeosastolla sekä vanhainkodissa, kunnes tultiin 90-luvulle.

Muistisairaan ihmisen haasteellista käyttäytymistä hoidettiin tuolloin pelkästään rauhoittavilla lääkkeillä ja tutkittua tietoa muista hoitomuodoista oli niukasti saatavilla.

Mielessäni alkoi kummitella unelma ja visio omasta muistisairaiden hoitokodista, jossa lähdettiin kehittämään toiminnan sisältöä ja lääkkeettömiä hoitomuotoja. Perehdyttiin muistisairaan ihmisen maailmaan, osaavaan vuorovaikutukseen ja otettiin luovia menetelmiä mukaan hoitotyöhön.

Taide on ollut itselleni aina voiman ja motivaation lähde. Pidän myös hoitotyötä taiteen lajina. Muutama vuosi sitten valmistuin ekspressiivisen taideilmaisun ohjaajaksi.

Onko siis ihmisystävällinen, inhimillinen, luova, aktivoiva, huolehtiva, empaattinen ja merkityksellinen hoitotyö mahdollista?

Vastaan kyllä on, koska tiedän sen kokemuksesta. Asukkaiden hyvästä hoivanlaadusta on mahdollista päästä hyvään elämänlaatuun.

Hyvä hoidonlaatu ei välttämättä takaa hyvää elämänlaatua, mutta hyvä elämänlaatu takaa varmasti hyvän hoidonlaadun.

Näillä ajatuksilla olen nyt kahdeksan viime vuotta liikuskellut vieraisilla hoitotyön kehittäjänä, kouluttajana, valmentajana vanhus- ja muistityön kentillä. Muistisairaiden ihmisten elämänlaadun kehittäminen on edelleen suurin intohimoni.

Vanhustyössä kiinnostaa, kuinka henkilökunta oppii luomaan sen, mitä asukas tahtoo aidon vastuuhoitajuuden kautta. Mitä merkityksellinen elämä pitää sisällään asukkaille sekä omaisille. Mitä tyydytystä tuottava työ on henkilökunnalle.

Henkilökunnan asenteiden ja hoivan laadun väliseen vuorovaikutukseen liittyy henkilökunnan työstään saama tyydytys.

Haluaisin kitkeä vanhustyönsanastosta pois ainakin yhden vanhuksen elämänlaatua heikentävän yleisen uskomuksen: ”Meillä on niin huonokuntoisia asukkaita, että näiden kanssa ei voi tehdä mitään.”

Ihmiseen keskittyminen on salaisuuden tutkimista. Vastauksen etsimiseen uppoutumalla syntyy merkitystä, motivaatiota ja rikkautta koko hoitoyhteisön arjessa elämisen rakenteisiin.

Syntyy ehdoton EI arvottomalla elämälle ja iso KYLLÄ vanhuksen, henkilökunnan ja omaisten arvokkaalle elämälle!

Taina Semi
Työyhteisökouluttaja