Koe uusi yle.fi

Vääksyssä kuolemaan johtanut sukellusonnettomuus oli tapaturma

Molemmat sukeltajat ajautuivat vahingossa jään alle, jossa annostin ja täyttöletku jäätyivät. Miehet olivat keräämässä kanavaan sinkoutuneita frisbee-kiekkoja.

Kotimaa

Sukeltaja kuoli Asikkalassa, Vääksyn kanavassa maaliskuussa. Poliisi on tutkinut asiaa ja pitää tapahtunutta onnettomuutena. Päihteillä ei ollut osuutta tapahtumiin.

Onnettomuus sattui, kun kaksi miestä oli sukeltamassa Vääksyn kanavan suulla Vesijärven puoleisessa päässä. Tarkoitus oli kerätä kanavaan sinkoutuneita frisbee-kiekkoja.

Molemmat sukeltajat olivat ajautuneet vahingossa väärään suuntaan ja päätyivät jään alle. Toinen sukeltajista onnistui pääsemään jään alta pois ja hälyttämään apua. Pintapelastajilta saadun köyden avulla myös toinen miehistä onnistuttiin saamaan rannalle, mutta elvytys ei enää tuottanut tulosta.

Uhrin käyttämät sukelluslaitteet on testattu ja testeissä huomattiin, että annostin ja wing-liivin täyttöletku jäätyivät poikkeuksellisella tavalla. Poliisin mukaan tämän ei kuitenkaan itsessään johtanut onnettomuuteen. Asiasta on oltu yhteydessä TUKESiin.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lastenlääkärit

Ujo nuorukainen ajautui vahingossa lääkikseen – nyt hän on palkittu lastenlääkäri, jolla on ainutlaatuinen kyky voittaa pienten potilaiden luottamus

Elävä arkisto

Kansa, jonka maailma petti

Serbia

Belgradin kaduilla kansanmurhasta tuomittu Ratko Mladić on yhä sankari

Ratko Mladić

Vuoden 1995 tapahtumista tuli tuomio serbikenraalille:

Ratko Mladićille elinkautinen kansanmurhasta ja sotarikoksista