Japanin valaanpyynniltä menossa syy: Valaanliha ei enää maistu kuluttajille

Valaanliha kasaantuu satamien pakastimiin, vaikka pyyntikiintiöt jäävät vajaiksi pyynnin vastustajien häiritessä valasaluksia. Lihaa ostetaan melkeinpä vain erikoisravintoloihin ja koulukeittiöihin.

luonto
Valaanlihaa lautasella.
FRANCK ROBICHON / EPA

Japanissa varastoihin kasaantuneen valaanlihan määrä on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, sillä kysyntä on romahtanut.

Kansainvälinen sopimus kieltää kaupallisen valaanpyynnin, mutta Japani perustelee pyyntiään tieteellisillä syillä. Pyydettyjen valaiden liha kuitenkin myydään ravintoloihin ja kotikeittiöihin – tai myytäisiin, jos ne ostaisivat.

50 vuotta sitten japanilaiset saivat puolet proteiinistaan valaanlihasta, mutta nykyisin sitä on ruokalistalla enimmäkseen vain joissakin erikoisravintoloissa ja koulujen ruokaloissa. Vain joissakin rannikon pienissä kalastajakylissä valaanliha on lautasilla yhä yleistä.

Kokonaisuudessaan kysyntä on pudonnut niin voimakkaasti, että varastot kasvavat, vaikka pyyntiä vastustavat järjestöt ovat häirinnällään onnistaneet pienentämään valassaaliit alimmilleen. Hintakaan ei enää houkuttele kuluttajia, sillä aikoinaan naudanlihaa halvempi valaanliha on noussut samoihin hintoihin.

Japanin suurimpien satamien pakastimissa on tällä hetkellä yli 2 300 lahtivalaan liha. Siitä huolimatta valaiden vuosittainen pyyntikiintiö on 1 300, joskaan siihen ei enää ole moneen vuoteen ylletty.

Ala työllistää enää alle 200 ihmistä. Enimmillään työntekijöitä oli 50 vuotta sitten yli kymmenen tuhatta.

Tutkija: Kaupallinen pyynti ei kannattaisi enää

Japanin mukaan tieteellisen pyynnin tavoitteena on osoittaa, että valaskanta kestää myös kaupallista pyyntiä. Yhä useammin kysymys kuitenkin kuuluu, onko valtion voimakkaasti tukema pyynti enää taloudellisesti kestävää.

– Kaupallisen pyynnin aloittaminen ei ole enää realistinen vaihtoehto, ja tutkimusperusteesta on tullut pelkkä tekosyy, sanoo Keski-Japanissa sijaitsevan Tokain yliopiston tutkija Ayako Okubo.

Fukushiman ydinvoimalan runnelleen maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen Japanin viranomaiset käyttivät katastrofin hoitoon tarkoitettuja varoja salaa valaanpyynnin velkojen maksamiseen. Sen paljastuminen aiheutti Japanissa ankaraa kritiikkiä.

Lähteet: AP