Berlusconilla uusi hanke: Kulkukoirien ja -kissojen adoptiotoimisto

Berlusconi ei kiistä, etteikö tavoitteena olisi poliittinen suosio. Eläinsuojelujärjestön mukaan hänestä olisi eläimille todellista apua, jos hän tulisi töihin koiratarhaan.

Ulkomaat
Silvio Berlusconi elehtii puhujanaitiossa
Ettore Ferrari / Epa

Italian politiikasta syrjään joutunut entinen pääministeri Silvio Berlusconi on päättänyt ryhtyä Italian kulkukoirien ja -kissojen kummisedäksi järjestääkseen niille omat kodit, kertovat Italian tiedotusvälineet.

Berlusconi ei kiistä pyrkivänsä keräämään suunnitelmallaan poliittista suosiota. Veronkierrosta langetettu oikeuden päätös estää Berlusconia itseään pyrkimästä valtaan, mutta hän yrittää saada Forza Italia -puolueensa uuteen nousuun.

Adoptiotoiminta olisi omiaan sulattamaan kymmenen miljoonan italialaisen koiran- ja kissanomistajan sydämen, Berlusconi sanoi ja lainasi äiti Teresan sanoja eläinten suojelemisesta: "Jos rakastamme niitä kuten meidän kuuluu, olemme lähempänä Jumalaa."

Lisäksi suunnitelmasta on taloudellista hyötyä, sillä se säästäisi kodittomien eläinten hoitoon käytetyt 260 miljoonaa euroa vuodessa, Berlusconi sanoi.

Eläinsuojelujärjestöt ovat ottaneet idean laimeasti vastaan. Eläin- ja luonnonsuojeluliiton AIDAA:n edustaja kehotti Berlusconia tekemään jotakin konkreettista. Hän voisi tulla kodittomien koirien tarhaan vahdiksi; siitä olisi todellista hyötyä, AIDAA sanoo.

Järjestö on ennenkin ehdottanut, että Berlusconi tulisi suorittamaan hänelle määrätyn yhdyskuntapalveluksen koiratarhassa. Kulkukoirien ja -kissojen hoitokulut Berlusconi on arvioinut AIDAA:n mukaan pahasti alakanttiin.

Lähteet: AFP