Ammattikoulutus ei riitä – töihin yhä useammin vasta oppisopimuksen kautta

Yhä useampi ammattikoulusta valmistunut pääsee työelämään vasta oppisopimusjakson jälkeen. Esimerkiksi Bolidenille Harjavaltaan rekrytoidaan ainostaan oppisopimuksen kautta.

Kotimaa
Ammattikoulu WinNovan rakennus Porin Ulasoorissa.
Samu Auranen / Yle

Ammattikoulusta valmistunut sähkömies ei välttämättä tee ainoastaan sähkömiehen töitä astuessaan teollisuuden palvelukseen. Nykypäivän työ esimerkiksi paperitehtaassa on paljolti ristiin osaamista. Ammattikoulussa saatu tutkinto ei välttämättä määritä tehtävää työtä.

– Olemme kouluttaneet omaakin henkilökuntaa osaamaan eri tyyppisiä tehtäviä, aina tilanteen mukaan. Vuorossa oleva henkilö korjaa päivittäiset pienemmät viat, kertoo Rauman paperitehtaan henkilöstöpäällikkö Tuomas Kangasmaa.

Oppisopimukseen ammattikoulun jälkeen

Ammattikouluista valmistuu osaavia ja motivoituneita ammattilaisia, mutta käytännön työ opitaan yhä työtä tekemällä. Parhaaksi ratkaisuksi työtehtävien sisäistämiseksi on koettu oppisopimuskoulutus.

– Nykypäivänä monet koulutukset sisältävät kattavasti työssäoppimista. Sitä kautta tulee jo tietoa ja taitoa tulevaisuuden työstä. Varsinaisesti työ opitaan tekemällä ja kannatan kyllä oppisopimusta siihen tutkintojen lisäksi. Silloin paikalliset olosuhteet tulevat tutuksi, sanoo Rauman paperitehtaan henkilöstöpäällikkö Tuomas Kangasmaa toteaa.

Bolidenille vain oppisopimuksen kautta

Harjavallan Bolidenin tehtaalla oppisopimusjärjestely on ollut käytössä jo parikymmentä vuotta. Bolidenille rekrytoidaan ainostaan oppisopimuksen kautta. Boliden Harjavallan henkilöstöjohtaja Anu Vartiainen kertoo, että nuori ammattiin valmistuva ei ole useinkaan valmis työelämään.

– Kyllähän se tietysti kertoo jotakin, että meillä on tarve oppisopimuskouluttaa henkilöitä vielä itse. Valmistuvat opiskelijat ovat osaavia, mutta he ovat vielä aika nuoria ja työelämäkokemus on vielä aika heikkoa. On hyvä, että he tutustuvat työelämään ja niihin todellisiin työtehtäviin siellä työpaikalla, Vartiainen toteaa.