1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lähimaksaminen on kuuminta kevätmuotia

Useat kauppaketjut ovat ilmoittaneet ottavansa lähimaksamisen käyttöön tänä keväänä. Lähimaksukortilla voi hoitaa alle 25 euron ostoksia.

Kotimaan uutiset

Langattomaan teknologiaan perustuva uusi korttimaksutapa yleistyy nopeasti. Lähilukulaitteen käyttö maksutapana on pääkaupunkiseudulla tuttu linja-autoista, ratiovaunuista ja junista.

– Ihan samalla tekniikalla toimivat lähimaksukortit, kertoi Radio Suomen Ajantasassa pankkikonserni Nordean Suomen korttiyksikön johtaja Paula Näkki.

– Pilotteja on Suomessa ollut paljon ja testausmahdollisuuksia joissakin paikoissa. Näyttäisi siltä, että tämän kevään aikana käyttöpaikkojen määrä tulee hyvinkin voimakkaasti kasvamaan.

Lidl: Lähimaksukortteja jo satoja tuhansia

Lähimaksukortilla voi maksaa korkeintaan 25 euron ostoksia vilauttamalla korttia maksupäätteellä. Jotta maksu onnistuu, kortissa pitää olla lähimaksuominaisuus.

Nordealla ominaisuus on Näkin mukaan Visa Debit -korteissa. Se on viime vuoden maaliskuusta lisätty kaikkiin uusiin kortteihin ja toukokuusta alkaen vuosiuusinnoissa. Kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen Visa Debit -kortit toimivat lähimaksulaitteissa.

– Kortteja on aika paljon liikkeellä. Se suuruusluokka, mitä eri pankit ovat laskeneet, on meidän tietojemme mukaan jo useita satojatuhansia, sanoo Lidlin Suomen hallintojohtaja Sami Pyykönen.

– On arvioitu, että Euroopassa vuoteen 2020 mennessä yli puolet pienistä tapahtumista olisi lähimaksuja. Aika näyttää pitävätkö arviot paikkansa, toteaa Paula Näkki.

Slovakiassa jo kolmannes siirtynyt lähimaksamiseen

Tänään lähimaksaminen on valtakunnallisesti mahdollista kaikissa Lidlin myymälöissä. Suomi on lähimaksun käyttöönottajissa viides maa. Englanti ja Puola olivat edelläkävijöitä. Niitä seurasivat Slovakia ja Tsekki, kertoo Lidlin Pyykönen.

– Slovakiassa lähimaksaminen on ollut vuoden ajan käytössä. Kollega sieltä kertoi minulle, että kolmasosa asiakkaista on siirtynyt lähimaksamiseen.

Kauppaketjuista Siwat ja Valintatalot ovat ilmoittaneet tulevansa mukaan lähimaksamiseen huhtikuun aikana. Muutkin kaupat seuraavat todennäköisesti perässä.

– Lidlin lisäksi muut toimijat ovat tätä jo pohtineet. Kyllä tämä heilläkin on pian käytössä, Pyykönen sanoo.

Lähimaksaminen vähentää jonoja

Nordean Paula Näkin mielestä lähimaksaminen sopii kassoille, joissa on pitkät jonot ja kiire, ja joissa tehdään paljon pieniä maksutapahtumia.

– Silloin asiakkaat heräävät siihen, että korteista on hyötyä ja kortteja myös halutaan.

– Tuo turvallisuutta, kun pin-koodia ei tarvitse laittaa. Lisäksi helpottaa ja nopeuttaa asiakaspalvelua kassalla, perustelee puolestaan Pyykönen lähimaksamisen käyttöönottoa.

Pyykönen ei paljasta julkisuuteen Lidlin keskimääräisten ostosten summaa.

– Päivittäistavarakaupassa aika paljon luonnollisesti menee alle 25 euron, hän kuitenkin sanoo.

Yle Radion ajankohtaistoimitus

Lue seuraavaksi