Keijukaisia ja purkkagoottia: Viro-pop tähtää ulkomaille

Virolainen pop-musiikki on saanut viime vuosina yhä enemmän jalansijaa ja näkyvyyttä myös ulkomailla. Musiikkivientiä harjoitetaan usealla eri rintamalla ja musiikkimarkkinat ovat ammattimaistumassa. Myös virolaisten yhtyeiden kirjo on laaja.

kulttuuri
Naisen kasvot näkyvät savuverhon takaa.
I Wear* Experiment tekee kokeellista poppia.I Wear* Experiment

Tallinn Music Week-showcase-tapahtumassa esiintyi tänä vuonna 150 virolaista yhtyettä ja artistia, mikä kertoo siitä, että tarjontaa pienestä maasta todellakin löytyy. Mutta:

- Virolainen musiikkiteollisuus ei ole vielä kovin järjestäytynyttä. Jos sinulla on bändi, se ei välttämättä tarkoita että sinulla olisi manageria, ohjelmatoimistoa tai levy-yhtiötä. Tässä mielessä olisi paljon tehtävää, Tallinn Music Weekin ohjelmapäällikkö Kristo Rajasaare toteaa.

Japanilaisvisioista barokki-poppiin

Vähitellen Virossa on kuitenkin alkanut tapahtua: erilaisia ammattimaisia toimijoita on tullut lisää, ja esimerkiksi taannoin perustettu Baltic Scene-organisaatio on ryhtynyt promotoimaan Viron, Latvian ja Liettuan musiikkia.

Iiris pitää käsissään taikalaatikkoa.
Iiriksellä on keijukaismainen imago.Tero Ahonen

Keijukaismaisella imagolla leikittelevän Iiriksen tuore video, japanilaisittain tyylitelty, visuaalisesti komeaTigerhead taas osoittaa millaista jälkeä Virossa parhaimmillaan saadaan aikaan, ja esimerkiksi barokki-popiksi tai ukulele-coreksi musiikkiaan kutsuvalla Odd Hugolla on oma manageri.

Odd Hugo tekee barokki-poppia.
Odd Hugo tekee barokki-poppia.Yle

- Meillä on Fullsteam Agencyn kanssa eräänlainen sopimus, ja ohjelmatoimisto on järjestänyt meille keikkoja nähdäkseen kuinka suomalaiset meihin suhtautuvat. Reaktioiden perusteella voimme käsittääkseni jatkaa samalla tavalla, Odd Hugon Rando Kruus kertoo.

- Virossa on kymmenkunta keikkapaikkaa ja ne on käyty nopeasti loppuun, piakkoin Euroopan kiertueelle lähtevä yhtye toteaa.

Kokeellista taiteilua

Aivan uusiin virolaistulokkaisiin kuuluu kunnianhimoista musiikkia tekevä, jossakin Nine Inch Nailsin ja Sigur Rósin välissä taiteileva I Wear* Experiment. Trion asennetta leimaa kokeilunhalu: toisinaan live-kokoonpanoon kuuluvat myös trumpetti ja sello. Laulukielenä on englanti: viroksi lauletulle musiikille ei löydy markkinoita Suomestakaan, saati sitten muualta ulkomailta.

- Otamme paljon vaikutteita elokuvista, katselemme niitä yhdessä ja siirrämme sitten ideoita musiikkiimme, Mikk Simson yhtyeestä sanoo.

- Kun perustimme tämän yhtyeen, yhtenä periaatteena oli, että teemme ihan mitä haluamme. Jos laulajamme Johanna haluaa fraseerata jazzmaisesti, niin mikäpä siinä, Hando Jaksi lisää.

Purkkagoottia

Muutama virolaisartisti on jo niittänyt mainetta maailmanlaajuisesti. Bubble Goth-tyylin luonut Kerli on tehnyt yhteistyötä muun muassa Tokio Hotelin kanssa ja hänen musiikkiaan on ollut useaan otteeseen Billboardin listoilla. Kerli on ollut myös tekemässä Skyscraper-laulua, joka nousi Sam Baileyn esittämänä viime joulukuussa Iso-Britannian listaykköseksi. Kerli on niinikään osallistunut I Feel Immortal-laulun säveltämiseen, jota on versioinut Tarja Turunen.