1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Samat asiat työllistävät perheneuvolaa kuin 80-luvulla

45 vuotta toimineessa Kemin perheneuvolassa on huomattu, että perheissä vellovat nykyään samankaltaiset ongelmat kuin kymmeniä vuosia sitten. Näkyvin muutos on tapahtunut perheiden sisäisessä vuorovaikutuksessa. Se on viime vuosina vähentynyt.

Kuva: Risto Koskinen / Yle

Kemin perheneuvola on tiistaina toiminut päivälleen 45 vuotta. Perheneuvolan johtaja Petra Palomäki kertoo, että viime vuosien aikana asiakkaiden määrissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta perheenjäsenten keskinäinen vuorovaikutus on jäänyt yhä vähemmäksi.

Tekniset laitteet ovat aika koukuttavia ja tietokoneilla vietetään paljon aikaa.

Petra Palomäki

– Olisi hyvä jos lapset ja vanhemmat voisivat puhua paljon enemmän yhdessä ja tehdä asioita yhdessä. Lapselle on tärkeää, että on joku jonka kanssa hän voi olla vuorovaikutuksessa. Usein näkee, että ollaan ikäänkuin omissa huoneissa eikä tehdä asioita yhdessä, Palomäki sanoo.

Palomäki kertoo, että nykyään lapset viettävät yksin paljon aikaa tietokoneiden ja pelikoneiden ääressä.

– Nykyaikaiset tekniset laitteet ovat aika koukuttavia ja tietokoneilla vietetään paljon aikaa. Viime aikoina juuri tietokoneiden käyttö on tullut usein esiin ja erityisesti yöllinen koneen käyttö. Eli koneen ääressä ollaan ihan pikkutunneille asti ja aamulla ei jakseta nousta kouluun.

Käyttäytyminen ja tunne-elämä huolettaa

Kemin Perheneuvola auttaa erilaisissa kasvatukseen, kehitykseen ja ihmissuhteisiin liittyvissä ongelmissa. Palomäen mukaan suurin osa tapauksista liittyy lapsen käyttäytymiseen ja tunne-elämään.

– Perheneuvolassa käsitellään kasvatukseen liittyviä asioita, on esimerkiksi murroikäisiä tai uhmaikäisiä lapsia, mutta myös ongelmia parisuhteissa. Suurin osa syistä liittyy lapsen käyttäytymiseen eli siihen että lapsi on levoton, rikkoo tavaroita tai ei tule toimeen vanhempiensa kanssa. Huolia on myös lapsen omasta tunne-elämästä eli lasta pelottaa tai ahdistaa tai hän on alakuloinen, Palomäki listaa.

Samat ongelmat jo 30 vuotta sitten

Loppujen lopuksi Kemin perheneuvolassa on kuitenkin huomattu, että nykypäivän ongelmat ovat varsin samankaltaisia kuin 1980-luvullakin.

Samassa perheessä voi olla useita ja yhä monimutkaisempia ongelmia.

Petra Palomäki

– Katsoimme työporukan kanssa vanhoja lehtileikkeitä ja huomasimme, että 80-luvulta löytyi samanlaisia ongelmia kuin tänä päivänä. Eli kun nyt ollaan huolissaan, että tietokoneet vievät paljon aikaa vanhemmilta ja lapsilta, niin 1980-luvulla oltiin huolissaan, että televisio ja videot vievät tätä aikaa.

Palomäki on huomannut, että nykyään samassa perheessä on entistä useammin monia erilaisia huolia.

– Nykyään samassa perheessä voi olla useita ja yhä monimutkaisempia ongelmia. Nykyään perheneuvola tekee myös enemmän yhteistyötä eri viranomaisten kanssa, Palomäki sanoo.