Asiantuntija: Afrikassa leviävä Ebola on muunnos aiemmasta viruksesta

THL:n asiantuntijan mukaan Guineassa, Sierra Leonessa ja Liberiassa leviävän Ebola-epidemian aiheuttanut virus on muuttunut aikaisemmasta. Suomen Punainen risti on valmistautunut lähettämään apua Afrikkaan vaarallisen Ebola-epidemian taltuttamiseksi, jos tilanne pahenee. Listaa vapaaehtoisista on kerätty viime viikonlopusta lähtien.

Ulkomaat
Ebola-virus.
Ebolavirus.Cynthia Goldsmith / Centers for Disease Control and Preventionb / EPA

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra pitää Afrikassa leviävää Ebola-epidemiaa osoituksena siitä, että virus on muuttunut aikaisemmasta. Savolainen-Kopran mukaan se on tavallista tämänkaltaisille viruksille.

Viimeksi Ebola jylläsi pari vuotta sitten. Nyt liikkeellä oleva versio on siis kehittynyt uudenlaiseksi, koska se on lähtenyt taas leviämään. Virustutkijoilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, mikä tarkalleen on aiheuttanut epidemian alun.

– Ebola on myös itseään rajoittava virus. Potilas sairastuu nopeasti voimakkaisiin oireisiin. Hän ei kykene levittämään tautia niin nopeasti kuin hengitystievirusten levitessä tapahtuu, Savolainen-Kopra sanoo.

Tavallinen flunssavirus jyllää yleensä niin pitkään, kunnes ihmiset muuttuvat sille vastustuskykyisiksi. Ebolaan ei kuitenkaan voi kehittyä vastustuskykyä, se tappaa uhrinsa nopeasti. Ebola sen sijaan pysähtyy, kun tartuntatapauksia ryhdytään käsittelemään oikein.

Nyt on toimittu monin paikoin ajattelemattomasti. Sairaalaan viedyt Ebola-potilaat ovat tartuttaneet taudin henkilökuntaan. Samoin uhrien hautajaisissa ruumista kosketelleet ovat saaneet itse tartunnan. Tartuntojen alkuperäiseksi lähteeksi arvellaan lepakoita, joita ihmiset ovat syöneet. Myös raa'an ruoan, erityisesti lihan käsittely voi johtaa taudin tarttumiseen.

SPR haki vapaaehtoisia

SPR on kerännyt viime viikonlopusta lähtien tietoa, ketkä kansainvälisessä avustustoiminnassa mukana olevista olisivat tarvittaessa valmiita lähtemään Afrikkaan auttamaan Ebola-tilanteen hoidossa, jos tilanne yhä pahenee. Punaisen ristin mukaan avustustoiminnassa tärkeintä on jakaa oikeaa tietoa viruksen leviämisestä ja siltä suojautumisesta.

Toistaiseksi suomalaisten apua ei ole tarvittu, mutta hälytysvalmius on.

Carita Savolainen-Kopran mukaan Ebolaa ei voi kokonaan tuhota maapallolta.

– Kyllä se aika vaikeaa on, koska isäntälajeja (eläimiä, jotka kantavat virusta mukanaan) on aika monta, hän sanoo.

Ebolaan ei ole myöskään keksitty parannuskeinoa, ei minkäänlaista. Pahimmillaan jopa yhdeksän kymmenestä kuolee.