Näkökulma: Geokätköily antoi käpylehmille köniin

Vain käpylehmillä leikkivillä lapsilla on terve luontosuhde. Tätä mieltä oli toimittaja Vihtori Koskinen vielä jokin aika sitten.

Näkökulmat
Vihtori Koskinen
Juha Tanhua / Yle

Pakko myöntää, että olen pitänyt geokätköilyä turhanpäiväisenä harrastuksena. Muistan ärsyyntyneeni joskus takavuosina siitä, kun geokätköilyn sanottiin olevan ”hyvä tapa tehdä metsässä liikkumisesta seikkailu”.

Lataat vain älypuhelinsovelluksen ja lähdet metsään.

*Ajattelin, että betoniporsaiden *keskellä laiduntavalle nykyihmiselle luonnossa liikkumisesta pitääkin tehdä seikkailu, jotta metsään tulee mentyä. Pelkästään luonnon itsensä tarjoamat seikkailut kosteine sammalineen, linnunlauluineen ja mäntyjen väleistä kajastuvine ilta-aurinkoineen eivät riitä.

Tarvitaan piilotettuja aarteita, jännitystä – ja tietysti älypuhelin.

Höllennettyäni kireällä ollutta hikinauhaani päätin viedä tyttäreni geokätköretkelle.

Olen joutunut antamaan vähän periksi, sillä tuttavapiirissäni niin monet ovat hurahtaneet geokätköilyyn.

Piilotettuja muovirasioita on etsitty milloin mistäkin näreennokasta suurella antaumuksella. Annoin kätköilylle lopullisesti periksi siinä vaiheessa, kun tuttavieni lapset silmät kiiluen kertoivat löytöretkistään metsissä.

Heille metsään piilotettu muovirasia lokikirjoineen ja vaihtoesineineen ei ollut vain kätkö. Se oli aarre, jonka he olivat löytäneet.

*Olen ehkä jollakin tavalla *juuttunut käpylehmävaiheeseen. Ääni sisälläni sanoo, että käpylehmät ovat parhaita ja opettavaisimpia leluja lapsille eikä muuta tarvita – ei ainakaan älylaitteita.

Käpylehmiä askarrellessaan lapsi oppii jotain aitoa. Käpy ja risujalat opettavat myös, että kaiken ei tarvitse aina olla niin hienoa ja kallista. Karu käpylehmä riittää. Lapsen mielikuvitus hoitaa lopun leikistä.

Lapsille metsään piilotettu muovirasia lokikirjoineen ja vaihtoesineineen ei ollut vain kätkö.

Taitaa kuitenkin käydä niin, että saan tästedes leikkiä yksin käpylehmilläni. Nelivuotias tyttäreni ei nimittäin ennätä lehmiä laiduntaa geokätköilyltään.

Höllennettyäni kireällä ollutta hikinauhaani päätin viedä tyttäreni geokätköretkelle.

Ensimmäisen oman kätkön löydettyään hänestä tuli suuri seikkailija, geokätköilijä. Nyt hän osaa jo lukea kompassin suuntimia, arvioida etäisyyksiä ja tehdä päätelmiä siitä, mihin kivenkoloon tai puunrungon piilokohtaan muovipurkki on tällä kertaa jemmattu.

Ja mikä parasta, isillä ei ole pienintäkään ongelmaa houkutella lasta metsään.