Kevätseuranta: Aikainen kevät houkuttanut hyönteiset liikkeelle

Esimerkiksi sinivuokkoja, kyykäärmeitä ja sitruunaperhosia on havaittu normaalia kevättä aikaisemmin.

Ylen aamu
Kurkia muuttomatkalla.
Ylen aamu-tv uutisoi kevään aikana joka toinen torstai Luonto- Liiton kevätseurannan tuloksista. Nyt on takana toinen seurantaviikonloppu. Tänä keväänä tehdään perinteisten kevätseurantalajien lisäksi havaintoja myös kevään äänistä kuten sammakon kurnutuksesta.

Viime päivien aurinkoiset säät ovat saaneet yhä enemmän hyönteisiä liikkeelle, ilmenee Luonto-Liiton perinteisestä kevätseurannasta. Esimerkiksi sitruunaperhoset ovat liikkeellä selvästi normaalia kevättä aikaisemmin.

Kevätseurannan toinen seurantaviikonloppu maaliskuun lopussa oli aurinkoinen, mikä näkyi runsaina havaintoina. Viime viikolla tehtiin paljon havaintoja muun muassa kevätkukista ja matelijoista, kuten sinivuokoista ja kyykäärmeistä.

Muuttolinnut ovat saapuneet Suomeen ennätysaikaisin, keskimäärin jopa kolme viikkoa etuajassa. Esimerkiksi peippoa on havaittu jo koko eteläisessä Suomessa, ja niistä on tehty kaikkiaan yli 250 havaintoa. Myös kurkia on saapunut vuodenaikaan nähden runsaasti.

Kevätseurannassa on yhteensä 47 teema- ja vakiolajia. Tänä keväänä havaintoja tehdään perinteisten kevätseurantalajien lisäksi kevään äänistä kuten sammakon kurnutuksesta.

Kuka tahansa voi ilmoittaa havaintoja kevätseurannan verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun). Lajien runsautta arvioidaan joka toinen viikonloppu, seuraavan kerran 12.–13. huhtikuuta.

Ylen aamu-tv uutisoi kevään aikana seurannan tuloksia joka toinen torstai.