1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Aaveratikka vaelsi yli puoli kilometriä – HKL perustaa tutkintaryhmän

Kuljettajalta karannut raitiovaunu törmäsi keskiviikkona liikenteen sulkupylväisiin Helsingin Ruoholahdessa.

Kotimaan uutiset
Raitiovaunu Helsingissä.
Raitiovaunu karkasi huhtikuussa 2014 kuljettajalta ja osui liikenteen sulkupylväisiin Helsingin Ruoholahdessa. Kuvan raitiovaunu ei liity tapahtumaan.Yle

HKL perustaa oman tutkintaryhmän selvittämään keskiviikkoista raitiovaunuonnettomuutta. Raitiovaunu karkasi kuljettajalta Jätkäsaaren päätepysäkillä ja suistui mutkassa kiskoilta.

Lopuksi vaunu törmäsi Ruoholahdessa tien vieressä olleisiin sulkupylväisiin. Raitiovaunu vaelsi ilman kuljettajaa jopa noin 600 metriä.

Raitiovaunu oli onnettomuuden tapahtuessa tyhjillään, eikä henkilövahinkoja syntynyt.

– Kyse on sen verran vakavasta tilanteesta, että HKL:n tulee selvittää perusteellisesti se, mikä onnettomuuden on aiheuttanut. Raitiovaunuissa on lukuisia järjestelmiä, jotka varmistavat sen, että vaunu ei liiku itsekseen. Meidän pitää selvittää miksi näin kuitenkin tapahtui, sanoo HKL:n turvallisuuspäällikkö Jyri Kaisla tiedotteessa.

Tutkintaryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran torstaina. Vaunu on nyt kuljetettu HKL:n Vallilan varikolle, jossa ryhmä tekee katselmuksen ja päättää jatkotoimista. Toistaiseksi onnettomuuden syystä tai syistä ei ole tietoa.

– Kyseessä on ollut inhimillinen erehdys, vahinko tai tekninen vika. Sillä väliillä syytä ensisijaisesti haarukoidaan, Kaisla sanoo.

Onnettomuuteen joutunut raitiovaunu on yksi vuosina 1998-2004 valmistuneista Variotram-vaunuista.

HKL:n mukaan raitiovaunujen ohjaamossa on lukuisia teknisiä varmistuksia sille, että vaunu ei voi liikkua ilman kuljettajaa. Ohjaamossa on esimerkiksi kaksi ns. kuolleen miehen kytkintä, jotka estävät virransaannin vaunuun jos kuljettaja ei ole paikalla. Vaunu ei liiku myöskään silloin, jos vaunun ovet ovat auki.

HKL on pyytänyt myös poliisia osallistumaan tutkintaryhmän toimintaan.

Lue seuraavaksi