Raakamaidosta epäillään tarttuneen suolistotulehduksia Uudellamaalla

Porvoon seudulla todettu Yersinia pseudotuberculosis- ja kampylobakteeritapauksia, joiden lähteeksi epäillään raakamaitoa.

terveys

Porvoon seudulla on tähän mennessä yhteensä seitsemällä henkilöllä todettu yersiniabakteerin aiheuttama suolistotulehdus.

Kolmella sairastuneista on lisäksi kampylobakteeritartunta.

- Raakamaitoa on saanut lainmuutoksen jälkeen myydä pakattuna suurempia eriä, kertoo Porvoon kaupungineläinlääkäri-hygieenikko Seija Heikkinen.

Tartunnan lähteeksi epäillään kuumentamatta nautittua, askolalaisen Uljaan maitotilan pakkaamaa raakamaitoa. Muita taudinlähteitä ei Heikkisen mukaan ole löytynyt.

Uljaan tilamaito on epidemiaselvitysten johdosta vetänyt myynnistä kauppoihin toimittamansa raakamaidon, jota on helmikuusta lähtien pakattu tuhansia litroja.

Myös raakamaidon toimittaminen myyntiin on keskeytetty selvitysten ajaksi. Maitoa on ollut myynnissä Itä-Uudellamaalla sekä pääkaupunkiseudulla helmikuusta lähtien tuhansia litroja.

Mikäli kuluttajilla on kotonaan jäljellä Uljaan tilamaitoa, tulee maito palauttaa myymälään tai kuumentaa pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Maitoa ei tule juoda kuumentamatta.