Urpilainen: Hallitus ei luovu väylähankkeista

Hallitus pitää kiinni eduskunnan hyväksymistä väylähankkeista. Keskusta moittii hallituksen liikenteeseen tekemiä säästöjä ja syyttää hallitusta eduskunnan tahdon tallomisesta.

politiikka

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että liikennepolittiseen selontekoon sisältyvät hankkeet pyritään käynnistämään siten kun eduskunta on yhdessä päättänyt. Tulevien investointien tasosta päättää puolestaan seuraava hallitus.

Eduskunta hyväksyi parikymmentä hanketta sisältävän miljardin euron investointipaketin kesällä 2012 ja hankkeiden aloitusajankohdat lyötiin lukkoon viime keväänä. Suurin osa hankkeista on tarkoitus käynnistää tänä ja ensi vuonna. Liikenneselonteossa myös linjattiin, että tämän jälkeen rahaa siirretään pienempiin investointeihin ja ylläpitoon.

Keskusta yhä järkyttynyt

Keskustalle hallituksen päätökset leikata liikenteen rahoitusta sadalla miljoonalla eurolla vuodessa eivät kelpaa. Mirja Vehkaperä (kesk.) sanoi, että rahoituksen leikkaus on järkyttävä asia. Hän ihmetteli miksi hallitus kävelee eduskunnan yksimielisen tahdon yli.

Hallituksen liikennerahoihin sopimat sadan miljoonan euron säästöt nipistetään ensi vuonna perusväylänpidon määrärahoista. Liikenneselonteossa linjattiin, että vuodesta 2016 alkaen väyläinvestoinneista siirretään 100 miljoonaa euroa vuodessa pieniin investointeihin ja ylläpitoon mutta halllitus päätti luopua tästä siirrosta kokonaan.

Samaan aikaan liikenteeseen ohjataan kertaluonteisiin investointeihin yhteensä 50 miljoonaa euroa lisärahaa tämän ja ensi vuoden aikana.

Ex-ministeri epäilee toteutusta

Liikenneministerin tehtävävistä luopunut Merja Kyllönen (vas.) on pitänyt peruskorjausrahojen leikkaamista järjettömänä ratkaisuna. Hän on myös epäillyt, että hallitus joutuu harkitsemaan uudelleen liikennepolittisessa selonteossa yhteisesti sovittuja liikennehankkeita. Kyllönen on kehoittanutkin maakuntia lobbaamaan uudelleen omia toteutusta odottavia hankkeitaan.

Kehysriihessä hallitus päätti aloittaa valtatie 6:n parantamisen nopeutetusti jo kuluvana vuonna. Hallitus päätti myös käynnistää Pisara-radan toteuttamisen ja tähän liittyvät valmistelut ja neuvottelut. Eduskunta puolestaan patisti talvella hallitusta tekemään rahoituspäätöksen Espoo Länsimetron jatkosta mutta sitä ei kevään kehysriihessä syntynyt.