Porin vt. sivistysjohtaja: "Ei tämä mikään katastrofi ole"

Porin koulutuslautakunta pudotti eilen Enäjärven ja Lattomeren koulut sulkemislistalta. Lautakunta jättäisi listalle viisi pikkukoulua ja kaksi lukiota.

Kuva: Yle

Porin vt. sivistysjohtaja Esa Kohtamäki otti koulutuslautakunnan torstaisen kouluverkkopäätöksen jopa helpottuneena vastaan. Kohtamäki arveli etukäteen, että lautakunnan käsittelyssä koulujen karsimislistalta tippuisi useampi koulu.

– Kyllä sellainen ennakkofiilis oli sen perusteella, mitä mediasta ja eri puolueista kuuli. Tällaisena lautakunnan päätös tuntuu ihan hyvältä.

Porin kouluverkon karsimislista lyheni kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyssä. Lautakunta poisti lakkautuslistalta Lattomeren ja Enäjärven koulut. Lähes kaikista muistakin kouluista äänestettiin, mutta lakkautusten vastustajat hävisivät.

Kyllä päättäjillä on vielä kovat paineet edessä

Esa Kohtamäki, vt. sivistysjohtaja

– Käytännön vaikutuksia säästötavoitteeseen lasketaan tänään, mutta ei tämä mikään katastrofi ole.

Kohtamäki ei silti usko, että kouluverkkouudistus etenisi maaliin näin helpolla.

– Koulujen vanhempainyhdistykset varmasti aktivoituvat entisestään. Kyllä päättäjillä on vielä kovat paineet edessä.

Virkamiehet olivat esittäneet Lattomeren, Toukarin, Pihlavan, Mäntyluodon, Herralahden, Enäjärven ja Reposaaren alakoulujen, Leppäkorvessa sijaitsevan Vähärauman viipalekoulun sekä Meri-Porin ja Länsi-Porin lukioiden sulkemista.

Seuraavaksi kouluverkkoasia siirtyy maanantaina kokoontuvan kaupunginhallituksen pöydälle.