Pappeja ja nunna siepattiin Kamerunissa

Sieppaus tapahtui lähellä islamistiryhmä Boko Haramin pesäkettä.

Ulkomaat
Kartta Kamerunin sijainnista.
Yle Uutisgrafiikka

Kaksi italialaista pappia ja kanadalainen nunna on siepattu Kamerunissa, Länsi-Afrikassa.

Italian ulkoministeriön mukaan heitä kohtaan hyökättiin viime yönä Kamerunin pohjoisosassa. Siepatut asuivat pohjoisella Marouan alueella, joka sijaitsee islamistisen Boko Haram -ryhmän tukikohdan lähistöllä. Ryhmän tukikohta sijaitsee Kamerunin ja Nigerian rajan tuntumassa Nigerian puolella.

Toinen siepatuista papeista on ollut Kamerunissa yli puoli vuotta ja toinen noin vuoden. Nunnan taustasta ei ole toistaiseksi kerrottu.

Viime vuoden marraskuussa samalla alueella siepattiin ranskalainen pappi. Boko Haram piti häntä panttivankina Nigeriassa, ja vapautti hänet kolme kuukautta sitten.

Lähteet: AFP