Toijalan lottovoittajat ovat metallifirmasta – "Suurin osa tulee jäämään töihin"

SKS Toijala Works Oy:n toimitusjohtajalle selvisi jo lauantaina aamulla, että Eurojackpotin päävoiton voittaneet työskentelevät hänen yrityksessään.

ilmiöt
Eurojackpotin koneet ennen arvontaa
Veikkaus

Toijalassa valmistetaan tänä maanantaina koneiden teräsrakenteita ja puomeja samaan tyyliin kuin ennenkin. Tai osa työväestä voi hymyillä ainakin salaa hieman leveämmin, sillä SKS Toijala Works Oy:n kymmenen työntekijää voitti Eurojackpotissa reilut 57 miljoonaa euroa.

– Maanantai on onnellinen ainakin näiden kymmenen henkilön osalta, jotka ovat voiton saaneet, kommentoi toimitusjohtaja Pasi Kannisto.

Kannisto sai kuulla asiasta jo lauantaiaamuna. Suuria reaktioita ei vielä ole näkynyt.

– Ei ole ollut erityisiä reaktioita vielä tässä vaiheessa. Lähinnä hämmentyneitä, hämmästyneitä ja iloisia.

Töissä juhlitaan mikäli voittajat haluavat

Yrityksessä on osattu juhlia onnistumisia jo aiemmin, ne tosin ovat liittyneet liiketoimintaan. Siviiliasiassa saavat voittajat itse päättää, onko yleisemmän juhlan paikka.

– Katsotaan nyt ensin, kun henkilöt selviävät, mitä he haluavat. Haluavatko edes julkisuuteen ylipäätään.

Potin jakautumista usealle on jo moni ehtinyt kiitellä. Myös Kanniston mielestä potin jakautuminen on hyvä asia.

– Vaikuttaa varmaan paremmin Akaaseen ja Toijalaan, kun se on usemmalla henkilöllä.

Kannisto arvelee, ettei isompia rekrytointeja luultavasti tarvitse jättipotin jäljiltä käynnistää.

– Kyllä luulen että suurin osa tulee jäämään töihin.

Asiasta kertoi ensimmäisernä Aamulehti (siirryt toiseen palveluun).