1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Maatiaislehmän maito juoksettuu erinomaisesti, mutta juustontekijöistä on pulaa

Arvokasta maatiaislehmien maitoa menee meijeriin ns. bulkkimaidon sekaan. Navetoissa märehtii kolmisentuhatta sukupuuton partaalta pelastettua suomenkarjaan kuuluvaa eläintä.

Kuva: Antti Eintola / Yle

Pentti Ukkosen navetassa Ruovedellä asustaa 26 lypsävää kyyttölehmää. Isännän silmäterä on 7-vuotias kyyttörouva Anastasia.

– Anastasian maito on sellaista, että kahvia ei ehdi keittää, kun uunijuusto on jo valmista, kehaisee Pentti Ukkonen.

Maatiaislehmien maito on tutkitusti ainutlaatuista, vahvistaa professori Juha Kantanen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta.

– Niiden maito juustoutuu erinomaisesti, ja juuston saanto on noin kymmenen prosenttia parempaa kuin valtarotujen maidoissa.

– Lisäksi tutkimus antoi viitteitä suomenkarjan maidon terveellisestä rasvahappokoostumuksesta, mutta asia vaatii vielä jatkotutkimusta, kertoo Kantanen.

Maatiaismaidon jalostajia on vain muutama. Pentti Ukkosen kyyttölehmien maito menee tavalliseen meijeriin Tampereelle.

– Se tuntuu pahalta. Kyyttö ei ole mikään bulkkimaidon tuottaja, sillä se ei pysty kilpailemaan litramäärissä valtarotujen kanssa, harmittelee Ukkonen.

Keittiömestari loihtii kyytöstä gourmeeta

Ravintola Masuunin keittiömestari Mikko Kautto hehkuttaa, että kyytöstä voi valmistaa niin alku-, pää- kuin jälkiruokiakin.

– Koko ruhon voi käyttää. Alkuruuaksi sopii vaikkapa terriini tai tartar, pääruuaksi voi käyttää arvokkaampia ruhon osia ja jälkiruuissa ternimaitoa.

– Kyytönliha on hienosyistä verrattuna tavalliseen naudanlihaan. Se on mureaa ja minun mielestä maultaan parempaa kuin tavallisen naudan liha.

Ternimaidon tamperelainen keittiömestari hakee suoraan Ukkosen tilalta.

Maatiaisbrändin rakentaminen on hankalaa

Suomalaista maatiaiskarjaa on kolmea eri rotua. Itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä on noin 1 200 eläintä, länsisuomenkarjaa tuhat ja pohjoissuomenkarjaa eli Lapin lehmiä kuutisensataa.

Erityisesti juustot ja muut maitotaloustuotteet olisivat hyvä keino edistää maatiaiskarjan suojelua

Juha Kantanen

Alkuperäiskarjarotujen ympärille on yritetty rakentaa Suomen lehmä -brändiä, mutta se ei oikein ota onnistuakseen.

– Avainsana on tuotteistaminen. Erityisesti juustot ja muut maitotaloustuotteet olisivat hyvä keino edistää maatiaiskarjan suojelua, sanoo Juha Kantanen.

Tuotantoa on vaikea rakentaa taloudellisesti kestävälle pohjalle.

– Eläimiä on vähän, ja ne ovat hajallaan eri puolilla maata. Tehokkaan tuotantoketjun rakentaminen on vaikeaa.