Aamun lehti voi saada tulevaisuudessa seuraa

Käytännön järjestelyt aamulehden saamiseksi keskipohjalaiskoteihin ovat jo pitkällä. Lehden jakavat kesäkuun alusta Kokkolassa kirjapainon palkkalistalla olevat, maakunnassa yrittäjät työntekijöineen. Samalla reissulla luukusta tulevat ainakin HSS-median lehdet, mahdollisesti myös Hesari. Eikä ajatus aamulehden mukana tulevasta päiväpostistakaan ole projektipäällikön mielestä utopiaa.

Kotimaa
YLE / Kalle Niskala

Kun neuvottelut Itellan ja Keski-Pohjanmaan Kirjapainon välillä jakelusta katkesivat, kirjapaino päätti järjestää varhaisjakelun koko alueellaan kesäkuun alusta. Jo aiemminkin noin puolet kirjapainokonsernin lehdistä on jaettu paikallisten yrittäjien voimin. Kesäkuusta Keskipohjanmaa-lehteä jakavat ovat joko kirjapainon palkkalistoilla, yrittäjiä tai yrittäjillä jakajina.

Monessa kunnassa sopimus jakelun hoitamisesta on vielä tekemättä. Kaikki hoituu kuitenkin ajallaan, uskoo projektipäällikkö Jukka Heimovirta.

– Projekti on aikataulussa, mutta tuska tiivistyy. Lähemmäs h-hetkeä tultaessa käsittelyyn tulee pienempiä ja pienempiä asioita. Siellä on ihan varmasti sellaisia asioita, jotka me joudumme improvisoimaan. Mutta lehti tulee olemaan jakelussa aivan varmasti, lupaa Heimovirta.

Kirjapaino joutuu muun muassa tilaamaan satoja avaimia rappukäytäviin ja muihin lukollisiin tiloihin.

Kokkolassa jakajat ovat kirjapainon palkkalistalla, maakunnassa taas jakelu hoituu yrittäjävetoisesti. Heimovirran mukaan tiheästi asuttuun Kokkolaan ei löydy sopivaa laskentamallia, jolla jakelu voitaisiin kilpailuttaa hyvin. Jakajia on Kokkolassa 25 ja maakunnassa kolminkertainen määrä.

Perällä siintää kolmipäiväinen jakelu?

Pitkään itsekin postin palveluksessa olleella Heimovirralla on selkeä näkemys nykyisen jakelun päättymisen syistä: Itella irtisanoi varhaisjakelut yksipuolisesti eikä uusi tarjous ollut realistinen:

– Itella tarjosi tolkuttoman kallista sopimusta: usean kymmenen prosentin hinnankorotusta ja huononnuksia palvelutasoon.

Me käymme hyvin avointa keskustelua kustantajien kesken. Siellä on todella iso jakelukoneisto olemassa - mutta tulevaisuus näyttää, mitä se tuo tullessaan

Projektipäällikkö Jukka Heimovirta

Heimovirta tulkitsee, ettei Itella edes halunnut hoitaa jakelua. Hän näkee tapahtumaketjun päässä siirtymisen päiväpostissa mahdollisesti kolmipäiväiseen jakeluun.

– Kun he irtisanoivat sopimusjakelun, he joutuivat irtisanomaan henkilökuntaa. Samaa porukkaa on käytetty tasaamaan ruuhkahuippuja sekä perus- että varhaisjakelussa. Ymmärrän työntekijöiden huolen Itellassa.

Lehdet yhdessä, muutakin tulevaisuudessa?

Lehtitaloilla taas muhii jakelukoneisto omasta takaa. Ne ovatkin tiivistäneet yhteistyötään ympäri maan tai vähintään keskustelleet siitä.

– Me käymme hyvin avointa keskustelua kustantajien kesken. Siellä on todella iso jakelukoneisto olemassa - mutta tulevaisuus näyttää, mitä se tuo tullessaan, sanoo Jukka Heimovirta.

Keskipohjanmaan kanssa luukusta tipahtavat tulevaisuudessa myös HSS-median lehdet, kuten Österbottens Tidning. Helsingin Sanomien jakamisestakin käydään keskusteluja.

– Tämänhetkistä tilannetta en voi avata sen enempää, mutta tuosta voi vetää omat johtopäätöksensä.

Entä nähdäänkö päivä, jolloin aamulehden mukana tulee mainos tai lasku?

– Mahdollista se on, mutta ei vielä tätä päivää.