Win XP:n hautajaispäivä, iskeekö hakkeri?

Suositun tietokoneiden käyttöjärjestelmän Windows XP:n tuki päättyy. Parhaimmillaan XP oli käytössä arviolta 400 miljoonassa koneessa maailmassa. Nyt odotetaan jännityksellä iskevätkö hakkerit XP:n hautajaispäivän kunniaksi.

tekniikka
Vanha tietokone, jossa Windows XP käyttöjärjestelmä.
Miika Siltalahti / Lehtikuva

Käyttöjärjestelmä Windows XP on ollut suosittu sekä yritysten että julkisen hallinnon ja kotikoneiden järjestelmänä.

Jo parin vuoden ajan on ollut tiedossa, että XP:n tuki päättyy huhtikuussa 2014. Isojen yhtiöiden it-osastot ovat yleensä hyvin varautuneet tulevaan, moni paikoin jo kaikki koneet ovat saaneet uudemman käyttöjärjestelmän.

- Meillä on 1400 tietokonetta. Niistä alle kymmenessä on enää Windows XP, Lapin Yliopiston tietohallintojohtaja Manu Pajuluoma kertoo.

Kaikki kriittiset paikat päivitetty, muualla vielä työtä

Pohjoissuomalaisten kuntakonsernien omistaman yrityksen, LapIT:n asiakkaina ovat kunnat, julkishallinto, pk-sektori ja terveydenhuollon toimijat. IT-palveluja ja –konsultointia tarjoavan yrityksen asiakkaat ovat toimitusjohtajan mukaan päivittäneet järjestelmiä hyvin.

- Työ on saatu tehtyä kohtuullisen hyvin, mutta ihan kaikkia työasemia ei ole pystytty vielä päivittämään. Suurin syy on se, että sovellukset, joita meidänkin asiakkaat käyttää, niihin ei uusimpien käyttöjärjestelmien tukea ole ollut saatavissa kovin pitkään ja työ on siltä osin vielä kesken, LapIT:n toimitusjohtaja Juhani Jutila kertoo.

- Nämä keskeisimmät ja turvallisuusmielessä tärkeimmät sovellukset kuten terveys- ja sosiaalitoimen osalta on saatu päivitettyä hyvin.

Hakkereiden reaktiota odotetaan jännityksellä

Tuen päättyminen merkitsee, että käyttöjärjestelmään ei enää saa suojaus- ja korjauspäivityksiä. Kone altistuu pikku hiljaa tietoturvariskeille ja viruksille.

Usein hakkerit yrittävät iskeä jollain tavalla merkittävän päivänä. IT-maailmassa odotellaankin olisiko XP:n hautajaispäivä sopiva merkkipaalu hakkeri-iskulle.

- Lähipäivät on kyllä tavallaan jännittäviä. Semmoinen uhka on olemassa että on hakkereita jotka on odotellut tätä päivää ja nyt sitten iskevät, kun päivämäärä on koittanut. Lähipäivät näyttää realisoituuko nämä uhat, LapIT:n toimitusjohtaja Juhani Jutila sanoo.

Käyttöjärjestelmä windows XP:n ylläpito on päättynyt.