Google poisti myyntihitiksi nousseen huijausohjelman Androidin verkkokaupasta

Viruksentorjuntaohjelmaksi tekeytynyt maksullinen älypuhelinohjelma ei todellisuudessa tehnytkään mitään muuta kuin vaihtoi ruudulla näkyvää grafiikkaa. Huijauksen paljasti sunnuntaina Android Police -sivusto.

tekniikka

Google on poistanut Android-käyttöjärjestelmänsä Play Store -verkkokaupasta huijaukseksi paljastuneen Virus Shield -ohjelman, joka hallitsi jonkin aikaa kaupan uusien maksullisten ohjelmien myyntitilastojen kärkeä.

Vähän yli viikko sitten julkaistu Virus Shield paljastui huijaukseksi sunnuntaina Android Police -sivuston julkaisemassa artikkelissa (siirryt toiseen palveluun), jossa sivuston kirjoittajat lähtivät purkamaan ohjelman lähdekoodia ja paljastivat, että ohjelma ei vaikuta millään tavalla laitteen tietoturvaan. Huijaus oli harvinaisen räikeä, sillä ohjelma ei tehnyt mitään muuta kuin vaihtoi ruudulla näkyvää grafiikkaa.

Huijaus oli myös taloudellisesti harvinaisen röyhkeä, sillä ohjelmasta veloitettiin kaupassa peräti 4 dollaria, mikä on älypuhelimen ohjelman hinnaksi korkea. Huijausohjelma ehdittiin ladata yli 10 000 kertaa ennen kuin Google veti sen pois valikoimasta.

Ohjelma oli myös saanut käyttäjiltään arvosanaksi korkean 4,7 tähteä viidestä. Osa käyttäjien arvosanoista saattoi kuitenkin olla tekaistuja.

Googlen Android-käyttöjärjestelmää käytetään muun muassa Samsungin älypuhelimissa ja tablettitietokoneissa.