EU-tutkimus: Mehiläiskuolemia pelättyä vähemmän

Tulokset lieventävät huolia satokasvien pölyttämisen kannalta tärkeiden mehiläisyhdyskuntien romahduksesta Euroopassa.

luonto

Euroopan unionin tuoreen tutkimuksen mukaan tuholaiset ja taudit ovat aiheuttaneet pelättyä vähemmän mehiläiskuolemia Euroopassa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tutkimus kattoi 32 000 mehiläisyhdyskuntaa 17 EU-maassa vuoden 2012 lopulta kesään 2013 asti. Tutkimuksessa mehiläisten talvikuolleisuus vaihteli 3,5 prosentista 33,6 prosenttiin. Talvi 2012–2013 oli Euroopassa poikkeuksellisen kylmä. Talvikuolleisuus oli korkein Pohjois-Euroopan maissa.

– Kyseessä on ensimmäinen merkittävä tutkimus mehiläisiin vaikuttavista tuholaisista ja taudeista. Suuri osa tutkimuksesta vaikuttaa hyvin rohkaisevalta, Readingin yliopiston mehiläisasiantuntija Tom Breeze sanoi Reutersille.

Breeze ei osallistunut tutkimukseen, jonka Euroopan komissio julkisti maanantaina.

Tilanne oli Euroopassa parempi kuin Yhdysvalloissa, missä mehiläishoitajat menettivät viime talvena kolmanneksen mehiläisyhdyskunnistaan. Yhdysvaltojen mehiläiskuolemien syy ei ole tiedossa.

Komission julkistaman tutkimuksen mukaan mehiläisen toukkiin tarttuvaa tautia esikotelomätää oli vain vähän kaikissa tutkituissa EU-maissa.

Ympäristöjärjestö Greenpeace otti tutkimuksen tyytyväisenä vastaan, mutta järjestön mukaan tutkimuksen ulkopuolelle jäi vielä biodiversiteetin heikkenemisen ja neonikotinoidien vaikutus mehiläisiin.

– Tämä oli ensimmäinen vuosi, jolloin jonkinlainen seuranta on aloitettu. Viimeinkin ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, sanoi Marco Contiero, EU:n maatalouspolitiikan asioiden johtaja Greenpeacelta.

EU-komissio on aiemmin kieltänyt mehiläisille haitalliseksi uskottujen torjunta-aineiden, neonikotinoidien, käytön. Neonikotinoideja sisältäviä torjunta-aineita käytetään viljelykasvien peittaamiseen, eli siementen käsittelyyn ennen kylvöä. Niitä käytetään myös kasvien ruiskusuojaamiseen kukinta-aikana.

Viime viikolla luonnonsuojelujärjestö IUCN havaitsi, että lähes neljännes Euroopan kimalaisista on vaarassa kuolla sukupuuttoon elinympäristön tuhoutumisen ja ilmastonmuutoksen vuoksi.

Korjaus 9.4. klo 12.10: Neonikotinoidit ovat mm. peittauksessa käytettäviä torjunta-aineita, eivät lannoitteita, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Lähteet: Reuters