Viron pääministeri: Venäjälle annettava voimakas viesti

Viron pääministerin mukaan Venäjälle määrättävät talouspakotteet vahingoittavat EU-maita, mutta niitä tarvitaan, jotta viesti Moskovaan on tarpeeksi vahva.

Ulkomaat

Viron uusi pääministeri Taavi Rõivas sanoi tiistaina, että EU:lle on elintärkeää säilyttää yhteinen rintama Ukrainaa koskevissa kysymyksissä.

– Kaikkien Euroopassa, ja myös sen ulkopuolella, tulisi olla huolissaan. Kriisi on vakava, eivätkä sen vaikutukset ole vain taloudellisia, kyse on myös turvallisuudesta, Rõivas sanoi uutistoimisto Reutersille antamassaan haastattelussa.

Euroopan Unioni ja Yhdysvallat ovat asettaneet Venäjälle erilaisia pakotteita, jotka on kohdennettu tiettyihin henkilöihin. Heidän varojaan on jäädytetty tai heidät on asetetttu matkustuskieltoon.

Laajempia talouspakotteita ei vielä ole asetettu, mutta niitä on harkittu. Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi lauantaina, että pakotteita tullaan määräämään, mikäli "Ukrainan alueellisen koskemattomuuden rikkominen jatkuu".

– Jos Eurooppa pääsee yhteisymmärykseen selkeistä pakotteista, niin Euroopan maiden talouskasvulle koituvat välittömät seuraukset eivät ole niin tärkeitä kuin viestin perille meno, Rõivas sanoi.

Venäjälle määrätyillä talouspakotteilla olisi raju vaikutus Baltian maihin. Esimerkiksi Viron viennistä noin 11 prosenttia suuntautuu Venäjälle. Latvian viennistä Venäjälle menee 16 prosenttia ja Liettuasta 20 prosenttia.

Kaikki kolme Baltian maata ovat täysin riippuvaisia Venäjän kaasutoimituksista. Tästä huolimatta Roivas kannattaa tiukan viestin lähettämistä Venäjälle.

– Kaikkien on syytä olla huolissaan, Rõivas sanoi.

Lähteet: Reuters