Kokkolan kaupungin palvelut sähköistyvät

Kaupunki ottanut käyttöön uuden eKokkola.fi -palvelusivuston, johon on koottu Kokkolan tarjoamat nettipalvelut. Pian myös päivähoitoa ja rakennuslupaa voi hakea sähköisesti.

internet
Kokkolan kaupunki on ottanut käyttöön sähköisen eKokkola.fi -asiointipalvelun
Kuvakaappaus Kokkolan kaupungin sivuilta.

Kokkolan kaupungin 44 nettipalvelua on koottu uudelle eKokkola.fi (siirryt toiseen palveluun) -sivustolle. Uutena palveluna netin kautta voi hakea yleisten alueiden lupaa, joka oikeuttaa esimerkiksi aitaamaan tai kaivamaan katualuetta.

Eniten painetta on saada päivähoitohakemukset nettiin. Syksyllä kokeillaan rakennusluvan ja ympäristöluvan hakemista netistä. Kansalaiset ovat tottuneet jo tottuneet hoitamaan asioitaan netissä, kaupunkilaiset odottavatkin sujuvia nettipalveluja. Tähän saakka tarjonta on ollut varsin vähäistä.

Sähköisten palveluiden kehittäminen vauhdittuu, kun kaupunki saa keväällä käyttöönsä ohjelman, jolla se voi laatia e-lomakkeita. Nettilomake on vain osa järjestelmää, myös hakemustietojen käsittely tapahtuu kyseisessä järjestelmässä.

– Sähköiset palvelut tuovat kaupungille kustannussäästöjä, nopeuttavat prosessia ja parantavat laatua, kertoo paikkatietopäällikkö Asko Pekkarinen teknisestä palvelukeskuksesta.

Tavoitteena Kokkolassa on, että netin kautta ei tulevaisuudessa ainoastaan täytetä hakemuksia, vaan sitä kautta voi seurata oman asian käsittelyä.

– Kaupunkilainen voisi luoda oman tilin. Sinne päivittyisivät esimerkiksi tiedot siitä, missä vaiheessa oman rakennusluvan käsittely on, visioi järjestelmäasiantuntija Jaana Niskanen.