Euroviisuklubi: Suomen viisussa finaaliainesta

Suomen Euroviisuklubin puheenjohtaja ennakoi, että Suomen edustuskappale Something better erottuu viisuissa edukseen ja nähdään Euroviisujen finaalissa. Suomesta lähtee Softenginea kannustamaan iso joukko klubilaisia.

musiikki
Softengine Uuden Musiikin Kilpailussa
Yle

Euroviisut lauletaan kuukauden kuluttua, joten Suomessa on aika alkaa nostattaa euroviisuhuumaa.

– Tähän aikaan vuotta euroviisuhuuma alkaa olla kuumimmilaan, tietää Suomen Euroviisuklubin puheenjohtaja Jouni Pihkakorpi.

Euroviisuklubi on järjestänyt jo kilpailukappaleiden esikatselutapahtumia ja tehnyt "puntareita" siitä, kuka voisi viedä tämän vuoden Euroviisuissa voiton.

– Samaa tahtia, kun maat valitsevat edustajiaan, nousee myös viisukuume, Pihkakorpi nauraa.

Viisulla finaaliin

Suomen edustuskappale on tänä vuonna Softenginen Something better, jolle Jouni Pihkakorpi povaa hyvää menestystä.

– On ihan fakta, että Softengine tullaan näkemään lauantain 10. toukokuuta finaalissa. Siitä ei tarvitse edes keskustella. Se, voitetaanko viisuja, on sitten toinen kysymys, Pihkakorpi toteaa.

– Biisi on hyvä ja sen esittävät ammattitaitoiset nuoret kundit. Se myös erottautuu tyylillisesti muista semifinaalinsa kappaleista, positiivisella tavalla, Pihkakorpi sanoo.

Fanit rokisti kannustamaan

Suomen Euroviisuklubin aktiiveja matkaa toukokuussa Kööpenhaminaan Euroviisuja seuraamaan.

– Satakunta henkilöä on ostanut kauttamme lipun, joten iso porukka lähtee, Jouni Pihkakorpi sanoo.

Viime vuonna Malmössä suomalaisfanit kannustivat Krista Siegfridsin Marry me -kappaletta hääasusteisiin pukeutuneina. Vauhdikasta ja näkyvää menoa on luvassa nytkin.

– Nyt taidetaan olla pikkutakeissa ja nahkatakeissa eli vähän rokimpaa kuin viime vuonna, Jouni Pihkakorpi ennakoi.