1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Wahlroos verolle Ruotsiin? Verojuristi: Otamme ulkomaalaiset kiitollisena vastaan

Sampo-konsernin, Nordean ja UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on muuttanut kirjoille Ruotsiin. Wahlroos katsoo, että Ruotsin verotusjärjestelmä on hänelle edullisempi.

Ulkomaat

Upporikas pankkiiri Björn Wahlroos kertoo muuttaneensa Ruotsiin verotuksellisista syistä. Veroparatiisin hyväksikäytön tiellä voi kuitenkin olla vielä vakava ryppy: Suomen verottaja. Ruotsi kyllä ottaa Wahlroosin verot mielellään valtionkassaansa, arvioi tukholmalainen verojuristi.

– Jos henkilö muuttaa ulkomailta Ruotsiin, otamme hänet kiitollisena vastaan ja alamme verottaa häntä heti, verojuristi Staffan Andersson asianajotoimisto Bird & Birdistä arvioi Yle Uutisille.

Lain mukaan Suomen kansalainen joutuu kuitenkin maksamaan veronsa Suomeen muuttoa seuraavat kolme vuotta. Verovelvollinen voi hakea asiaan muutosta. Wahlroosin verotusmaan määrää sillloin Suomen ja Ruotsin verottajien arvio hänen pääasiallisesta asuinpaikastaan.

– Jos toinen maa on sitä mieltä, että henkilön asuinpaikka on siellä, me luovumme verovaateistamme. Ruotsilla ei kuitenkaan ole syytä kyseenalaistaa ketään, joka muuttaa tänne ja haluaa maksaa veroa tänne, Staffan Andersson sanoo.

Suomen verohallinnosta kerrotaan, että ääritapauksessa Suomen ja Ruotsin verohallinnot voisivat joutua kahdenkeskiseen sopimusneuvotteluun siitä, kummassa maassa verovelvollinen asuu.

Moni asia vaikuttaa asuinpaikan määrittelyyn

Wahlroosin tapauksessa Suomen verottaja tutkinee, missä hänellä on asunto, ja missä hän viettää pysyvästi aikaa. Ratkaisuun vaikuttavat verojuristin mukaan myös perheen, suvun, sosiaalisten kontaktien ja kerhojäsenyyksien sijainti. Siihen voivat vaikuttaa myös kiinteistö- ja maatilaomistukset.

Staffan Anderssonilla on paljon ruotsalaisia asiakkaita, joiden on ollut vaikea vakuuttaa Ruotsin veroviranomaiset muutostaan ulkomaille. Sama saattaa päteä Suomen verottajan ja Wahlroosin suhteen. Verojuristi ei halua ottaa kantaa juuri Wahlroosin tapaukseen tai siihen, mihin tämän kuuluu maksaa veronsa.

– Ei aavistustakaan. En voi ottaa siihen kantaa, koska en osaa Suomen sääntöjä.

Monet ruotsalaiset muuttavat ulkomailta takaisin

Staffan Andersson kertoo, että hänellä on paljon ruotsalaisia asiakkaita, jotka ovat asuneet pitkään ulkomailla ja muuttavat nyt kotiin. Syynä ovat perintöverosta luopuminen vuonna 2004 ja varallisuusverosta luopuminen vuonna 2007.

Ne ovat tehneet Ruotsista houkuttelevan rikkaille ruotsalaisille – ja ilmeisesti myös ulkomaalaisille, verojuristi arvioi. Hän huomauttaa, että Ruotsissa on myös erittäin edullisia sijoitussäästötilejä.

– Pääomalla elävälle Ruotsin tilanne on erittäin hyvä, Staffan Andersson sanoo Yle Uutisille.

Lue seuraavaksi