1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Länsi-Savo-konsernin hallituksen puheenjohtaja: Alueellisella viestinnällä tilausta jatkossakin

Länsi-Savo-konsernissa siirryttiin yrityskaupan myötä "pari pykälää isompaan kokoluokkaan".

Kotimaan uutiset
Jukka Tikka, Länsi-Savo
Yle

Länsi-Savo-konsernin hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikka sanoo, että yrityskauppa kannatti tehdä monestakin syystä.

– Siirryimme kaupan myötä pari pykälää isompaan kokoluokkaan. Uusi yhtiö tulee muodostamaan kompaktin kokonaisuuden. Lisäksi saamme nyt resursseja sekä digitaalisen puolen että printtipuolen kehittämiseen.

Tikan mukaan yhteistyö eri medioiden välillä voi jatkossa olla tiivistäkin.

– Tiettyä kehitystyötä kannattaa tehdä yhdessä sen sijaan, että se tehtäisiin eri kaupungeissa. Jokainen lehti ponnistaa kuitenkin jatkossakin paikalliselta pohjalta, eikä mikään yhteistyötoteutus saa hämärtää tätä.

"Riskit kuuluvat yritystoimintaan"

Tikan mukaan kauppaa Sanoma Media Finlandin kanssa valmisteltiin muutama kuukausi. Varsinainen esisopimus allekirjoitettiin eilen illalla.

– Meillä on luotto siihen, että alueellisella viestinnällä on jatkossakin tilausta, Tikka sanoo.

Hän myöntää, että täysin riskitön sijoitus viestintäyritys ei nykypäivänä ole.

– Riskejä on aina, koska riskit kuuluvat yritystoimintaan. Mutta riski on myös siinä, jos ei tee mitään. Silloin on riski kuihtua pois, Tikka toteaa.