Suosituilla pelivideoilla ilmaistaan luovuutta

Videosivusto YouTuben pelikanavat keräävät huimia katsojalukuja. Yhden kanavan tilaajamäärä voi nousta jopa kymmeniin miljooniin. Peliteollisuus ja mainostajat ovat jo huomanneet pelivideoiden markkinaraon, mutta useimmille videon tekijöille kyseessä on itseilmaisun muoto ja viestintäkanava.

pelit
YouTube pelikanava
Ruotsalaisen PewDewPie-nimimerkin kanavalla on yli 25 miljoonaa seuraajaa.YouTube

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pelivideoissa pelaajat kuvaavat itseään pelaamassa. Pelaamisen lomassa pelaajat jutustelevat katsojilleen sopivaksi näkemästään aiheesta. Tampereen yliopiston pelitutkija Olli Sotamaa kertoo, että pelivideot voidaan jakaa raa'asti kolmeen kategoriaan, joita varioidaan monin eri tavoin.

Yksi tekee elokuvallisia, audiovisuaalisia teoksia, toinen haluaa näyttää kuinka nopeasti pystyy ratkaisemaan jonkin pelin pulman, joku taas tekee videoita, joissa on paljon höpöttelyä ja huumoria.

– Pelivideot ovat eräänlainen tapa ottaa peli haltuun. Pelaamisesta halutaan tehdä omannäköistä. Pelissä ei välttämättä edetä sääntöjen mukaan, vaan pikemminkin käytetään niitä omiin tarkoituksiin, Sotamaa sanoo.

Videoita tekevät yleensä nuoret miehet

Deliwien -nimimerkillä netissä vaikuttava nuori nainen on poikkeus pelivideon tekijöiden saralla, ainakin Suomen mittapuulla. Deliwien on tehnyt pelivideoita aktiivisesti reilun vuoden verran. Deliwienin YouTube-kanavalla on yli kymmenen tuhatta tilaajaa.

– Videolla on helppo puhua mistä haluaa. Videoon voi kehittää esimerkiksi teemoja, joiden pohjalta sitten puhutaan. Joskus teen sellaisiakin videoita, joissa on käsikirjoitettu tarina. Haluan että videoista välittyy se, että minulla on hauskaa niitä tehdessä. Jos on vähänkin apea olo, niin jätän videon tekemättä, Deliwien kertoo.

Suomessa pelivideoiden tekijät ovat pääsääntöisesti nuoria, alle parikymppisiä miehiä. Pelivideoilla kiroillaan, heitetään herjaa ja kommentoidaan peliä. Deliwienin mukaan ulkomailla tilanne toisenlainen.

– Jostain syystä pelivideot on Suomessa nuorten miesten hommaa, kun taas ulkomailla näitä tekevät kolmekymppiset miehet ja naiset. On olemassa myös yrityksiä, jotka tuottavat pelkästään pelivideosisältöä.

Videoilla voi tehdä sievoisen tilin

Jo länsinaapurissa Ruotsissa pelivideon tekijä saattaa tahkota tuotoksillaan miljoonia. Ruotsalaisen PewDewPie-nimimerkin kanavalla on yli 25 miljoonaa seuraajaa. Pelitutkija Olli Sotamaan mielestä on luonnollista, että pelialan yritykset ovat kiinnostuneita kanavista.

– Pelivideo on oivallinen mainos peliteollisuudella. Pelikehittäjät seuraavat näitä videoita aktiivisesti ja saattavat käydä dialogia videon tekijöiden kanssa. Jossain tapauksissa pelivideolla on vaikutettu pelin sisältöönkin, Sotamaa kertoo.

Peliteollisuuden kiinnostuksen videoita kohtaan ymmärtää, sillä negatiivinen palaute pelistä voi vaikuttaa myös kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Deliwien kertoo suosittelevansa katsojilleen tuotteita, jos löytää mieluisan pelin.

– Monet minun tilaajistani ovat kertoneet ostaneensa jonkin pelin, kun olen tehnyt siitä videon, jossa kehun sitä. Kyllä minunkin pelaamisella on ilmeisesti vaikutusta siihen mitä pelejä ostetaan.