Lasten reumahoito on parantunut terveydenhuollon yhteistyöllä

Lasten reuman mukana kulkee usein leukaniveltulehdus, joka voi pahimmillaan vammauttaa alaleukaa. Usein melko kivuttoman taudin havaitseminen ei kuitenkaan ole helppoa, joten tiedon kulku eri yksiköiden välillä on tärkeää.

terveys
Tasapainolauta
Yle / Mari Latva-Karjanmaa

Lasten reumaan usein liittyvän leukaniveltulehduksen havaitsemista on kyetty huomattavasti tehostamaan Pirkanmaalla.

Reumaan liittyvä leukaniveltulehdus voi pahimmillaan aiheuttaa alaleuan kasvuhäiriön. Tulehdus on kuitenkin usein kivuton, joten sen löytämiseksi terveydenhuollon yksiköt toimivat yhdessä, kertoo professori Timo Peltomäki Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

– Kaikki lapset, jotka ovat saaneet reumadiagnoosin, useimmiten täältä lastenreumapolilta, lähetetään myös meille suu- ja leukasairauksille kontrolliin.

– Tai sitten ne, jotka tulevat perusterveydenhuollosta hammaslääkärin lähetteellä, ja epäillään leukanivelen tulehdusta, niin me lähetämme heidät sinne lastenreuman puolelle.

– Tällä järjestelyllä on pystytty merkittävästi parantamaan varhaisen diagnoosin tekemistä, eli tavoitetaan jo varhain ne lapset, joilla on myös leukanivel tulehtunut, Timo Peltomäki kertoo.

Reumaan sairastuu koko maassa noin 150 lasta vuosittain. Tauti on niin pitkäaikainen, että potilaita kertyy tuhansia.