1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Nordean ekonomisti: Tämä on Suomelle varoitus

Ekonomisti Aki Kangasharjun mukaan Suomen näkymiä heikentävät muun muassa Ukrainan kriisi ja Venäjän ongelmat. Hän perää nyt toimia talouskasvun nostamiseksi.

talous
Aki Kangasharju
Aki Kangasharju.Yle

Suomella alkaa olla nyt kiire talouden kasvun nostamisessa, arvioi Ylen aamu-tv:n haastattelema ekonomisti Aki Kangasharju Nordeasta.

Kangasharjun mukaan ulkomailla ymmärretään nyt Suomen tilanne paremmin kuin kotimaassa.

– Tämä oli varoitus, meidän on pakko saada talous kasvuun.

Kangasharjun mielestä luottoluokittaja Standard & Poor'sin arvioi Suomen talouskasvusta vaikuttaa Suomen korkoihin, jos niitä vertaa esimerkiksi Saksaan. Ekonomistin mukaan Suomen tilannetta heikentää muun muassa Venäjän ongelmat.

Kangasharjun mukaan Suomi on ollut jo pitkään matalasuhdanteessa, muun muassa palkkarakennetta ei ole saatu muutettua.

– Päälle on tullut vielä Ukrainan kriisi.

Aki Kangasharju kertoo, että Suomi on vuoden päästä lähellä luottoluokituksen laskemista, mikäli hallitusjäsenten tulevat vaihdot lopettavat myös hallituksen päätöksentekokyvyn.

– Nyt täytyy osoittaa jämäkkyyttä ja päättäväisyyttä. Täytyy tehdä töitä talouskasvun nostamiseksi.

Kangasharjun mukaan nyt olisi lopetettava verojen korotuksiin keskittynyt sopeuttaminen ja mietittävä enemmän menojen leikkaamista.

Lue seuraavaksi