1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Mustasaari, Helsinki

Mustasaaressa iloitaan pakkoliitospykälän poistumisesta

Vaasan naapurikunta Mustasaaressa iloitaan siitä, että hallitus luopuu kaupunkiseutujen pakkoliitospykälästä. Raskas taakka on poistunut, toteaa Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg. Vaasassakaan ei pidetä pahana sitä, että ratkaisut ovat nyt omissa käsissä.

Kuva: Heidi-Maria Harju / YLE

Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg osasi odottaa muutoksia lakiesitykseen kuntien pakkoliitoksista. Sitä, että hallitus luopuisi kaupunkiseutujen pakkoliitospykälästä kokonaan, hän ei osannut ennakoida.

– Se on aivan erinomainen uutinen, esitetty lakiehdotus olisi polkenut mustasaarelaisten oikeuksia ihan olan takaa, Ahlberg iloitsee.

Ahlbergin mukaan on vielä varhaista sanoa, millaisen käänteen hallituksen nyt tekemä ratkaisu tuo eilen käynnistyneeseen Vaasan seudun kuntajakoselvitykseen. Ahlbergin mukaan Mustasaari on nyt kuitenkin enemmän "samalla viivalla".

– Kyllähän se helpottaa hengittämistä aika paljon ja tuo keskusteluilmapiiriin uutta sykettä siinä mielessä, että me ollaan enemmän samalla viivalla jatkossa. Pakkopykälä olisi tarkoittanut sitä, että Mustasaari olisi ollut selkä seinää vasten koko ajan, Ahlberg toteaa.

"Henkistä heikkoutta"

Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strand ei ole pettynyt hallituksen päätökseen luopua pakkoliitoksista. Hänen mukaansa päätös on kuitenkin merkki henkisestä heikkoudesta Helsingissä.

Strandin mukaan päätös vahvistaa hänen käsitystään siitä, että ratkaisut pitää löytää kaupunkiseuduilla itse. Strand pohtii, että ehkä neuvottelut voivat sujua nopeamminkin, kun pakkoliitospykälä ei ole enää painostamassa.

Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry on hieman kovempi sanoissaan. Hän ei ole tyytyväinen siihen, että nyt poistui yksi työkalu, kun hahmotetaan Suomen kaupunkiseutujen tulevaisuutta.

– Oli se siinä mielessä ajatuksia herättävä asia. Ollaan pidetty erittäin hyvinä kaupunkipoliittisia linjauksia, ja toivon että hallitus löytää tien, että asioita saadaan ratkaistua, Häyry toteaa.

Häyry ei usko, että tällä päätöksellä on vaikutusta nyt alkaneeseen kuntajakoselvitykseen, koska pakkoliitosprosessi olisi ollut siitä aivan erillinen.

Otsikkoa muutettu kello 15:25, kun juttuun lisättiin Vaasan kaupunginjohtajan kommentit.