Professori ihmettelee ministereiden pyrkyä europarlamenttiin

Kolme nykyistä ministeriä pyrkii Euroopan parlamenttiin. Hallinto-oikeuden professorin Veli-Pekka Viljasen mielestä Suomen hallituksen ministerillä on kuitenkin enemmän vaikutusvaltaa kuin europarlamentin rivijäsenellä.

politiikka
Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen.
Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen.Yle

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen ilmoitti perjantaina pyrkivänsä europarlamenttiin.

– Äänikynnys näissä vaaleissa on melko korkea, ja sen vuoksi katson, että minua myös nyt tarvitaan ehdokkaaksi. Ja olen myös erittäin motivoitunut lähtemään tekemään työtä siellä, missä päätetään koko Euroopan laajuisista asioista, Räsänen sanoi.

Päivi Räsäsen myötä jälleen yksi ministeri pyrkii hallituksesta muihin tehtäviin. Ensimmäisenä ilmoittautui silloinen liikenneministeri, vasemmistoliiton Merja Kyllönen. Nykyisestä hallituksesta ennen Räsästä EU-kisaan ilmoittautuivat kokoomuksen ministerit Alexander Stubb ja Henna Virkkunen.

Myös pääministeri Jyrki Katainen jättää hallituksen. Lisäksi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on saanut Antti Rinteestä vakavan haastajan.

Professori: Haittaa hallitustyöskentelylle

Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen Turun yliopistosta näkee ministerikadon uhkaavan jo hallituksen toimintakykyä.

– Useampi merkittävässä asemassa oleva ministeri on hakeutumassa pois. Vaalikamppailun käyminen hallituskauden sisällä ei ole ihan ongelmatonta. Siinä on hallituksen normaalityöskentelyä haittaavia tekijöitä.

Pääministerin vaihtaminen tarkoittaa aina hallituksen eroa ja uuden hallituksen muodostamista. Viljanen muistuttaa, että Suomessa hallitus rakentuu pääministeri ympärille.

– Myös vaalit käydään pääministerikysymyksen ympärillä. Lähtökohta tietenkin on pyrkiä koko vaalikauden hallituskoalitioon.

Jyrki Kataisen hallituksen työ jää Viljasen mukaan pahasti kesken. Professori kiistää, että yli 80 prosenttia hallitusohjelmasta olisi jo toteutettu.

– Käytännössä näin ei ole, vaan useat kysymyksistä ovat vasta periaateratkaisujen tasolla.

Ministerillä painavampi asema kuin mepillä

Hallituksen asemaa on Suomessa vahvistettu 80-luvulta lähtien. Viljanen ihmettelee ministereissä ilmennyttä intoa hypätä Brysselin koneeseen.

– Europarlamentin rivijäsen ei ole yhtä vaikutusvaltaisessa asemassa kuin Suomen hallituksen ministeri.

Räsänen kiistää ehdokkaaksi lähdön johtuvan motivaation puutteesta ministerityössä.

– Mutta kaikkea ei voi yhtä aikaa valita. Hallituspuolueet, kristillisdemokraatit mukaan lukien, ovat erittäin sitoutuneita jatkamaan hallitusyhteistyötä. Katson, että henkilövaihdokset eivät tätä horjuta.

Tero Koskinen / Yle Uutiset