E-kirjojen valikoima laajenee Lapin kirjastoissa

Isot kustantamot Otava, WSOY ja Tammi ovat avanneet osan sähköisten kirjojen eli e-kirjojen tarjonnastaan kirjastojen hankittavaksi. Aiemmin kirjastot pystyivät ostamaan e-kirjoja lähes pelkästään pienten kustantajien kokoelmista, mutta tämän muutoksen myötä kirjastojen e-kirjakokoelma kasvaa huomattavasti.

sähkökirjat

- Suurten kustantajien päätös avata e-kirjavalikoimaansa myös kirjastojen hankittavaksi oli kauan kaivattu ilouutinen. Lapin kirjasto –kimpan kokoelmassa on nyt lainattavia e-kirjoja jo lähes kaksisataa ja valikoima kasvaa syksyllä, Rovaniemen kaupunginkirjaston erikoiskirjastonhoitaja Kati Vuontisjärvi sanoo.

Valikoimasta löytyy nyt entistä enemmän suomenkielistä kaunokirjallisuutta kuvakirjoista bestsellereihin. Nuoriakaan ei ole unohdettu, vaan e-kirjoina voi lainata muun muassa suosittuja Salla Simukan romaaneita. Aikuisille tarjolla on muun muassa Mari Jungstedtin, Tuija Lehtisen ja Anna-Leena Härkösen kirjoja.

E-kirjojen lainaamiseen tarvitaan kirjastokortin lisäksi korttiin liitetty tunnusluku. Laina-aika on 1 tai 14 päivää. Kirjojen lukemista varten asiakkaalla pitää olla myös laitteellaan asennettuna erillinen lukuohjelma. Ohjeet lukuohjelman lataamiseen löytyvät Lappi-verkkokirjastosta.

Lapin kirjasto-kimppaan kuuluvat Enontekiön, Inarin, Kemijärven, Kittilän, Kolarin, Muonion, Rovaniemen Sallan, Sompion, Tornion, Tornionlaakson ja Utsjoen kirjastot.