MOT: Lindexin vaatetehtaan työolot surkeita

Bangladeshin Dhakassa työskentelevä ompelija kertoo kokeneensa solvauksia ja uhkauksia, joskus jopa pahoinpitelyä. Stockmann-konserniin kuuluva Lindex teettää vaatteitaan bangladeshilaisessa tehtaassa. Stockmannin viestintäpäällikkö Nora Malin sanoo yhtiön tekevän jatkuvasti tarkistuksia tehtailla, mutta ei ole kuullut tällaista ongelmista.

Kotimaa
Vaatetehdas Bangladeshissa.
Yle

Lindexin bangladeshilaisessa tehtaassa ompelijat eivät ehdi pitää vessa- eivätkä juomataukoja. Näin kertovat yhdeksän ompelijaa, jotka MOT tapasi tehdessään vaatetustehtaita koskevaa ohjelmaa Verentahrimat muotivaatteet.

– Työ on niin raskasta, että monet ovat sairastuneet. Psyykkinen ja fyysinen painostus on kova, työstä on tullut epäinhimillistä, sanoo 24-vuotias miesompelija Ripon Hawladar.

Viime joulukuussa alan minimipalkka nostettiin Bangladeshissa 48 euroon kuukaudessa. Sen seurauksena työtahtia on kiristetty. Jos työntekijä ei työpäivän aikana pääse kappaletavoitteeseen – yli 1 000 paitaa päivässä – hänet pakotetaan ylityöhön ilman korvausta. Näin kertovat ompelijat Dhakassa, Bangladeshin pääkaupungissa. Kyseisessä tehtaassa valmistetaan muun muassa vaatteita Lindexille.

23-vuotias naisompelija Helena kertoo, ettei palkka riitä elämiseen. Hän aloitti työt vaatetehtaalla 15-vuotiaana.

– Tahti on kiristynyt niin, etten ehdi pitää vessataukoja, Helena sanoo.

Työntekijöitä solvataan ja uhataan, joskus jopa pahoinpidellään. Tämän on kokenut 22-vuotias ompelija Solaiman Hossain.

– Stressi on sietämätön ja kohtelu epäinhimillinen. Minun pitää ehtiä tehdä 150 vaatetta tunnissa. Jos menen vessaan, en ehdi tehdä minulle määrättyä työtä ennen työpäivän loppumista. Jokainen minuuttikin on tärkeä.

Stockmann: Selvitämme, mistä on kyse

Stockmannin viestintäpäällikkö Nora Malin sanoo, että ei ole kuullut tällaisista ongelmista aiemmin.

– Mielestäni se ei kuulosta siltä, mitkä meidän vaatimukset ovat. Totta kai me koko ajan yritetään seurata ja valvoa tilannetta, Malin sanoo.

– Sanoisin kuitenkin, että valvontamme toimii suhteellisen hyvin, koska meillä on siellä paikallinen läsnäolo. Teemme sekä omia tarkastuksiamme että ulkopuolisia tarkastuksia. Toivon, että nämä esimerkit ovat jostain tietystä, yksittäisestä tehtaasta ja tulemme sitten selvittämään, mistä on kyse, Malin jatkaa.

Stockmann-konserni, johon Lindex ja muun muassa Seppälä kuuluvat, teettää vaatteitaan 30 tehtaassa Bangladeshissa. Stockmann teettää 96 prosenttia omista merkkivaatteistaan niin sanotuissa riskimaissa kuten Kiinassa, Intiassa ja Bangladeshissa. Stockmann on ainoa suomalainen vaateyritys, joka on allekirjoittanut Bangladeshin palo- ja turvallisuussopimuksen nimeltään Accord.

Lisää aiheesta MOT-ohjelmassa tänään maanantaina kello 20.

Minna Knus-Galán

MOT