Levin hissisotkun käsittely jatkuu

Kittilän kunnanjohtaja joutuu vielä kunnanvaltuustoon kuultavaksi Levin hissiyhtiön sotkujen vuoksi. Kittilän kunnanhallitus vaatii, että valtuusto käsittelee kunnanjohtaja Anna Mäkelän roolia tapahtumasarjassa, joka johti Levi Ski Resort -yhtiön toimitusjohtajan Jouni Palosaaren erottamiseen.

urheilu
Levin laskettelurinne.
Teemu Hämäläinen

Kittilän kunnanjohtaja Mäkelää on kuultu jo kahdessa kunnanhallituksen kokouksessa, ja häntä kuullaan vielä kerran kunnanhallituksessa ennen kuin asia käsitellään valtuustossa.

Lisäksi Kittilän kunnanhallitus haluaa lisää tietoa kunnan teknisen johtajan toimista ensi kuun kokoukseensa mennessä. Hissiyhtiön entisen hallituksen puheenjohtajan Lauri Kurulan kuuleminen tuodaan myös kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

Korj. klo 7.54: Lisätty viimeiseen lauseeseen sana "entinen".