1. yle.fi
  2. Uutiset

Nasan luotain tekee kraatterin Kuun kääntöpuolelle

LADEE-luotain suoritti tehtävänsä loppuun maaliskuun alussa. Se iskeytyy lähipäivinä Kuun Maahan näkymättömälle puolelle.

tiede
Taiteilijan näkemys LADEE-luotaimesta.
Taiteilijan näkemys LADEE-luotaimesta.Dana Berry / NASA Ames

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan LADEE-kuuluotain päättää päivänsä noin viikon sisällä iskeytymällä Kuun pintaan.

Viime vuoden lokakuusta lähtien Kuuta kiertänyt tutkimusluotain sai maaliskuun alussa suoritettua tehtävänsä loppuun ja polttoaine, jota on käytetty luotaimen pitämiseksi Kuun kiertoradalla, on käymässä vähiin.

Polttoaineen loputtua Nasa ohjaa luotaimen syöksymään Kuun pintaan Maahan näkymättömällä puolella. Vajaat 400 kiloa painavan luotaimen törmäys jättänee Kuun pintaan pienen kraatterin, joka saattaa myöhemmin näkyä Kuuta kiertävän LRO-luotaimen kuvissa.

NASA:n työntekijät kiinnittävät LADEE-luotaimen Minotaur V -kantoraketin kärkiosaan.
NASA:n työntekijät kiinnittivät LADEE-luotaimen Minotaur V -kantoraketin kärkiosaan elokuussa 2013.Terry Zaperach / NASA Wallops

LADEE:n törmäyksen ajankohta on alustavasti noin 21. huhtikuuta tai hieman ennen sitä, mutta tarkkaa aikaa tai paikkaa ei toistaiseksi tiedetä.

Huhtikuun 15. päivän täydellisen kuunpimennyksen pelättiin jouduttavan luotaimen tuhoutumista, sillä pimennys jätti sen tuntikausiksi Maan kylmään varjoon ja ilman auringonvaloa. Luotain on kuitenkin antanut elonmerkkejä pimennyksen päätyttyä.

LADEE-luotaimen tehtävänä (siirryt toiseen palveluun) oli tutkia muun muassa Kuun kaasukehää ja siinä esiintyvää hentoa pölyä. LDEX-tutkimuslaitteen avulla mitattiin sitä, kuinka Kuun pintaan lakkaamatta iskeytyvät pikkuriikkiset mikrometeoroidit nostavat hienon pölypilven Kuun kaasukehään.

Apollo-astronauttien havaitsemiin arvoituksellisiin säteisiin (siirryt toiseen palveluun) Kuun horisontissa hetkeä ennen auringonnousua tai -laskua ei sitä vastoin ole vielä saatu tyhjentävää selitystä. Luotaimen tutkimusinstrumentit ovat kuitenkin yhä toiminnassa, vaikka rata muuttuu yhä matalammaksi.

Saavuttuaan Kuun etäisyydelle LADEE testasi viime syksynä myös lasersignaaliin pohjautuvaa laajakaistaista tiedonsiirtoa Maan ja Kuun kiertoradan välillä. Viime lokakuussa suoritettu koe oli menestys (siirryt toiseen palveluun). Tähän saakka avaruusluotaimet ovat viestineet lennonjohdon kanssa heikkotehoisten radiolähetinten avulla.

Lue seuraavaksi