Kiekonkääntäjille koittavat Oulussa niukat ajat

Keskustan pysäköintijärjestelyihin tulee muutoksia kevään myötä. Kiekkopaikat vähenevät ja lauantaisin maksullinen pysäköinti jatkuu aiempaa pidempään. Myös vyöhykkeet ovat paikoin muuttuneet.

Maksullinen pysäköinti
Autoja pysäköitynä kiekkopaikoille
Iita Pirttikoski / Yle

Oulun keskustassa pistetään kevään myötä pysäköintijärjestelyjä uusiksi. Osin korjataan myös menneitä virheitä. Näin tapahtuu esimerkiksi Albertinkadulla, kertoo Oulun kaupungin liikenneinsinööri Jorma Heikkinen.

– Kun katua muutama vuosi sitten remontoitiin, sattui rakentajalle kömmähdys ja maksuautomaatille jäi piuhat laittamatta. Siksi ne ovat olleet nyt maksuttomia, mutta ne tulevat muuttumaan maksullisiksi, kun johtotöitä on saatu tehtyä kesään mennessä.

Kiekonkääntäjät kuriin

Keikkopaikat vähenevät Oulun keskustan alueella selvästi. Tällä halutaan kitkeä väärinkäytöksiä, Heikkinen sanoo.

– Kaikkialla, missä on kahden tunnin kiekkopaikkoja, on kiekonkääntöongelmaa. Sitä on vaikea valvoa.

Entinen kiekkoalue Poliisitalon edustalla Ratakadulla muuttuu myös maksulliseksi.

– Emme halunneet muuttaa aikarajoitusta, koska pidempiä aikoja käytetään usein kiekonkääntöpaikkoina. Katsoimme, että kolmosvyöhykkeellä maksut eivät ole kovin korkeita, Heikkinen perustelee muutosta.

Lauantaisen pidemmän maksullisen pysäköinnin harmittelijoita Heikkinen lohduttelee sillä, että vielä pidempikin maksullisuus oli puheissa. Tätä ei kuitenkaan haluttu tehdä lauantai-illan sosiaalisia menoja ajatellen.

– Jos maksullisuutta olisi jatkettu lauantaina vielä 18 saakka olisi se kohdistunut sosiaaliseen kanssakäymiseen.