Terve nurmikko ei sammaloidu

Sammaleen syntyminen nurmikkoon johtuu usein liian tiiviistä maapohjasta ja ravinnepitoisuuden laskusta. Sen sijaan happosateiden vaikutukseen asiantuntija ei usko.

Kotimaa
Kosteaa nurmikkoa.
Meeri Niinistö / Yle

Terve nurmikko vaatii leikkaamisen lisäksi myös muuta hoitoa. Liian tiivis tai vähäravinteinen maapohja on otollista kasvualustaa myös sammaleelle. Tiivistä maapohjaa voi ilmastoida tökkimällä esimerkiksi talikolla maahan reikiä ja levittämällä hienoa hiekkaa nurmelle ja haravoida se talikon reikiin.

Nurmikkoakin olisi hyvä säännöllisesti kalkita ja lannoittaa.

– Vaikka se tuntuu kuinka inhottavalta ajatukselta lannoittaa nurmikkoa, koska silloin sitä joutuu ajamaan joka viikko. Toisaalta mitä paremmassa kunnossa nurmikko on, sitä paremmin se pystyy huonojakin kasvuoloja sietämään, sanoo Satakunnan puutarhayhdistyksen puheenjohtaja Pirjetta Sipiläinen-Salo.

Nurmikon sammaloitumisesta kysytään usein asiantuntijoilta. Yksi teoria nurmen sammaloitumiseen on ollut happosateet, joiden on epäilty muuttavan maaperän happamuutta sammaleelle edulliseksi. Pirjetta Sipiläinen-Salo ei usko happosateiden vaikutukseen.

– Ei meillä Suomessa tietääkseni ole sellaisia happosateita olemassa, että ne aiheuttaisivat nurmikon sammaloitumista, Sipiläinen-Salo vastaa.

Sammal myös haluttu kasvi

Puutarhan hoidossa on monia erilaisia makuja ja toisille helppohoitoinen sammal on jopa toivottu vieras nurmikon tilalle. Sipiläinen-Salo muistuttaa, että sammal ei kestä kovaa kulutusta, mikä pitää ottaa huomioon puutarhan suunnittelussa.

- Jos sammaleen antaa vallata alaa, niin sehän on aivan ihanaa vihreätä. Ei tarvitse huolehtia nurmikon leikkauksesta eikä tarvitse huolehtia nurmikon leikkauksesta. Sammal pysyy hyvässä kunnossa, kunhan se ei ole sellaisessa paikoissa, jossa on paljon toimintaa. Esimerkiksi lasten leikkipaikoilla tai kulkuväylillä sammal ei kestä, Sipiläinen-Salo muistuttaa.