EU-maat saivat arviot Venäjä-pakotteiden vaikutuksista talouteen

Jäsenmailla on vastausaikaa ensi tiistaihin. Yle Uutisten tietojen mukaan Suomen arviossa ei ole suuria yllätyksiä.

Ulkomaat
Maatuskanukke
Yle Uutisgrafiikka

EU:n Venäjän vastaisten talouspakotteiden valmistelu etenee. Jäsenmaat ovat saaneet EU:n komissiolta maakohtaisen analyysin Venäjän vastaisten talouspakotteiden seurauksista kullekin jäsenmaalle.

Analyysit jaettiin keskiviikkona EU-maiden suurlähettiläille Brysselissä. Komissio odottaa jäsenmailta vastauksia analyysiin ensi tiistaina 22. huhtikuuta. Kukin jäsenmaa sai vain omaa maataan koskevan analyysin.

Yle Uutisten tietojen mukaan Venäjän vastaisten talouspakotteiden seurausarvio vastaa pitkälti käsitystä, joka Suomella jo on pakotteiden vaikutuksesta Suomelle.

Suomi kuuluu puolen tusinan jäsenmaan joukkoon, joille tiiviiden taloussuhteiden vuoksi Venäjän vastaisilla talouspakotteilla olisi voimakkaimmat vaikutukset.

EU kartoittaa talouspakotteiden seurauksia, jotta EU-maat pystyisivät tarvittaessa laatimaan sellaisen pakotekokonaisuuden, jonka vaikutukset kohdistuisivat mahdollisimman tasapuolisesti eri jäsenmaihin.

Talouspakotteet ja asevientikielto olisivat seuraava askel Venäjän painostamiseksi Ukrainan kriisissä. EU-maiden johtajat valmistautuvat päättämään pakotteista ja asevientikiellosta Venäjää vastaan, jos Venäjä ryhtyy sotilaallisiin toimiin Itä-Ukrainassa tai muulla tavoin selvästi pahentaa tilannetta.

Jos tilanne pahenee nopeasti, EU-maiden johtajat voivat päättää talouspakotteista ylimääräisessä huippukokouksessa jo ensi viikon torstaina 24. huhtikuuta.