Juomatapojen muutos näkyy pubin ovella – haistattelua ja lekalla uhkailua

Pirkanmaalla häppä maistuu. Juomatavat ovat muuttuneet, tietää tamperelaisen pubin vahtimestari.

ilmiöt
poke

– Niinkin on käynyt, että kun salin perältä joutuu asiakkaan poistamaan tämän päihtymyksen takia, silti saattaa hän ovelle päästyä jo kiitellä ja tarjota tippiä, sanoo Tampereen keskustassa vahtimestarina toimiva Kari Larmila.

Tämähän on sellainen kansankuppila, johon pääsee niin haalareissa kuin smokissa.

Kari Larmila

– Tuskin missään seurataan häiriökäyttäytymistä niin tarkkaan kuin täällä. Tämähän on sellainen kansankuppila, johon pääsee niin haalareissa kuin smokissa. Ja liiveissä, sanoo Larmila ja viittaa ilmeisesti motoristikerhoihin.

Pubissa käy väkeä kaikista kansan kerroksista.

Kuin Pietari portilla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan Pirkanmaalla alkoholin kulutus on Suomen huippua. Erityisesti Tampereella juodaan paljon.

– Mitenkähän rehellisesti noihin kysymyksiin vastataan, aprikoi Kari Larmila.

Hän tuntee pubikansan juomatavat ja -käytöksen. Ei se ole Tampereella sen erikoisempaa kuin muuallakaan, arvioi ovimies, joka itse on absolutisti.

Portsari on isäntä, jolla on vara ja velvoite valita asiakkaat. Sekakäyttäjät ja toivottomat tapaukset jäävät ulos. Larmilan isännöimä paikka on tyypillinen alkuillan vauhdinottopaikka, jonne houkuttaa halpa olut ja karaoke.

Elämysmatkailua vip-asenteella

Larmilalle on vuosien mittaan kehittynyt pelisilmä. Painia kovempia otteita ei ole tarvittu. Vaatii ammattitaitoa saada häirikkö aisoihin puhumalla.

Suurimpia yllätyksiä aiheuttavat muualta tulleet juhlijat ja niin sanotut elämysmatkailijat, jotka tulevat seuraamaan ”kansan” elämää.

Kari Larmila

– Vaikka onhan tämä mainettaan parempi paikka. Kanta-asiakkaat tunnetaan. Suurimpia yllätyksiä aiheuttavat muualta tulleet juhlijat ja niin sanotut elämysmatkailijat, jotka tulevat seuraamaan ”kansan” elämää.

– Joskus täytyy huomauttaa, ettei teillä ole vip-oikeuksia, vaikka ehkä rahaa onkin enemmän kuin muilla, kuittaa Larmila.

Kunnioitus unohtuu

– Se on kuitenkin sanottava, että juomatavat ovat muuttuneet. Kunnioitus on hävinnyt. Ennen uskottiin, jos tarjoilija sanoi ei. Nyt haistatellaan ja jopa uhkaillaan. Joskus ei auta kuin kutsua poliisi.

Kerran maakunnan miehet tunsivat tulleensa väärin kohdelluksi. Silloin sisään tuotiin lekavasara – eikä kyseessä ollut huumoritempaus.

– Ei siinä sen kummempaa kuitenkaan tapahtunut, nauraa Larmila, mies vaikealla paikallaan.

– Kyllä kontrollia tarvitaan. Enemmän valvonnan alaisia anniskelupaikkoja. Juomien vapaampi saatavuus ei ole looginen ratkaisu näihin ongelmiin, kuittaa kokenut vahtimestari.