Kainuussa vielä toiveita hyvästä korvasienisadosta

Viime aikoina Kainuussakin on ollut kuivaa, mutta säät voivat vielä muuttua ennen alkavaa korvasienikautta, sanoo Arktisten Aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio. Lämmin ilma ja sade parantaisivat satonäkymiä.

Kotimaa
Korvasieni.
Korvasieni.Juha Vauhkonen / Yle

Viime viikot ovat olleet Kainuussa melko sateettomia, mutta korvasienisato ei ole vielä menetetty. Sade ja lämmin ilma tekisivät toukokuun puolella alkavalle korvasienikeväälle mannaa.

– Kun lumet sulavat, niin sen jälkeen pitäisi olla sadetta ja lämmintä. Se lisää satomäärää. Jos säät jatkuvat aurinkoisina ja kuivina kuin nyt, niin silloin kosteus ei kasvualustoilla riitä, kertoo Arktisten Aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio.

– Kangasmaastossa, hiekkaperäisessä maassa, missä korvasieni kasvaa, vettä on liian vähän. Mutta vielä on toiveissa, että sää muuttuu niin, että voi tulla vielä ihan kohtuuhyväkin sato, Moisio jatkaa.

Lunta on Kainuussa tällä hetkellä vaihtelevasti. Kun eteläisessä Kainuussa lumi on jo hyvin vähänä, on Ylä-Kainuussa vielä reippaastikin lunta.

Kainuu ja Lappi hyviä poiminta-alueita

Paras korvasienikausi ylettyy Kainuussa tavallisesti toukokuun puolesta välistä kesäkuun alkupäiviin. Mikäli tulee sadetta, voivat ensimmäiset korvasienet nousta Etelä-Kainuussa jo heti toukokuun alkupuolella.

Kun lumet sulavat, niin sen jälkeen pitäisi olla sadetta ja lämmintä.

Simo Moisio

Kainuu ja Lappi ovat Moision mukaan parhaita korvasienten poiminta-alueita. Esimerkiksi Kainuussa on paljon kangasmaastoja sekä metsähakkuita, joiden karikealueisiin korvasieni nousee. Usein maasto on hyvin hiekkaperäistä, joten poimijalta vaaditaan tarkuutta.

– Korvasieni on kuin tippaleipä, ja se kerää äkkiä hiekkaa väleihinsä. Puhdistustyötä täytyy tehdä jo maastossa aika tavalla, Moisio huomauttaa.